perjantai 19. helmikuuta 2010

Kevättakki

Hauskasta omppukankaasta tein kevättakin. Kangas on puuvillaa ja tilattu Iinulta. Takki on ommeltu Elsebeth Gyntherin Ompele lapselle kirjan kaavoilla. Malliin sopisi kyllä hieman retrompikin kangas, mutta ihan hauska tuli omppukankaallakin.

Takissa on vuorena punainen puuvillakangas ja vuoritettu vielä sellaisella "vanukankaalla". Oli mielestäni juuri sopivaa kevättakkiin, ei liian paksua, muttei ihan ohuttakaan..



Vetoketjun alapuolelle laitoin kaitaleen vuorikangasta, jottei ihan tuule sisälle ja samalla tuon yläosan sai näppärästi, ettei vetoketju paina. Hupussa pieni pätkä Farbenmixin nauhaa. Olen niin huono laittamaan noita nauhoja, kun yleensä muistan ne sitten kun saumat on jo ommeltu :D Ripustuslenkinkin kanssa kävi taas niin, että sain purkaa, kun sen unohdin.



Hihoissa ainakin on kääntövaraa, vaikka lyhensin alkuperäisestä.. Edellisen takin ompelusta on niin kauan, etten muistanut, että huppua olisi voinut hieman muokata. Harvemmin se kuitenkaan päässä on, eli ei niin suuri vahinko.
Taskujakin mietin, mutta en osannut päättää minkälaiset sopisi parhaiten, jäi sitten kokonaan laittamatta.


36 kommenttia:

  1. Ihanaa kangasta ja aivan herkku takki! Hyviä yksityiskohtia myös, varsinkin tuo vetoketjun yläosan suoja.

    VastaaPoista
  2. Hieno takki!
    Ja taas sain pari vinkkiä jemmaan tulevaisuuden varalle :)

    VastaaPoista
  3. Tulipa siitä ihanan keväinen takki! Kangas on herkullista ja malli tosi kiva.

    VastaaPoista
  4. Voi, ihanan raikas! Olet sinä nopsa ompelija. Mulle tuli tiistaina kankaita Iinulta, mutta ei - en ole ehtinyt kuin haaveilla tekosista :)

    VastaaPoista
  5. Ihana takki. Mä haluisin ton kirjan tai ees nuo kaavat. Mistähän saisin? Onko sulla tuo kirja omana? Täällä ei oo ees kirjastossa.

    VastaaPoista
  6. Söpö takki ja malli myös! Täytyiskin kaivaa tuo kaava esiin ja kokeilla sitä taas. Saisi puuvilloja käytettyä, kun aina tulee tehtyä vaan neuloksista.

    VastaaPoista
  7. Anonyymi: Ei minullakaan ole kirjaa, vain muutamat kaavat, jotka joskus piirsin lainakirjasta. Kirjaa ei varmaan suomenkielisenä löydy, mutta tanskankielistä ainakin vähän aikaa sitten oli myynnissä jossakin nettikirjakaupassa. Meidänkin kirjasossa vain yksi kirja, ja aina lainassa. Toinen kaava-arkkikin siitä puuttuu..

    VastaaPoista
  8. Tosi kivan näköinen takki! Minullakin on tuota samaa kangasta odottamassa, jos joskus saisin siitä takin tehtyä.

    VastaaPoista
  9. Onpas kyllä ihana herkku-takki.. <3

    VastaaPoista
  10. Hieno takki! Onko kangas Hilcon ulkoilupopliinia, niitä jotka jonkun verran pitävät sadetta ja tuulta?
    Minun hankkima ulkoilupopliini ei ole noin upean näköistä.
    sain koneeni takaisin huollosta ja olen jatkanut taisteluja saadakseni kunnon jäljen. Kysynkin sinulta kun olet nauhankääntäjän kanssa laittanut kanttia. Kun tulee suutua nurjalle niin onko syy siinä että ohjaa liikaa kangasta? Pakkohan sitä on ohjatakkin kun nauhalla pysyminen on vaikeaa. Vai onko syltyn syy pysähtelyssä?

    VastaaPoista
  11. Todella söpö takki :) Itse juuri tänään aloin kaavoja katsomaan kevät/kesä takkia varten tytölle.

    VastaaPoista
  12. Ihanan näköinen kevättakki! Kangas on tosi kiva! Kunpa vain kevät jo tulisi.. :)

    VastaaPoista
  13. Kaunis takki. Niin himoitsen tuota Gyntherin kirjaa itsellekin. Tajuaakohan kirjan kustantaja millaiset markkinat uusintapainoksella olisi?

    VastaaPoista
  14. Aivan mielettömän ihana ! Ylipäätänsä lähes kaikki tekemäsi vaatteet upeita.
    Hmm, teetkö tilaustyönä lastenvaatteita?

    VastaaPoista
  15. Heli: Kangas on kyllä Hilcon, mutta luulen että on ihan tavallista puuvillapopliinia, hiukan kahisevaa kuitenkin.

    Suttutikkiin ennemminkin voisi vaikuttaa neulat ja säädöt. Neuloiksi kannattaa valita se paksumpi (90) Tai ostaa sellaisia erikoispallokärkineuloja. Koneen maahantuoja suositteli niitä. Neulalankoja kannattaa hiukan kiristää ja löysentää paininjalan puristusta. Paksujen kohtien yli voi joutua hiukan avittamaan.. Nämä ainakin auttoi omalla kohdalla :)Olen joitakin säätöjä laittanut noihin aiemmpiin bloggauksiin, juuri kanttauksesta. Itsekkään en niitä ulkoa muista :)

    Nuppulinnatar: Samaa olen minäkin miettinyt, ihan selvä markkinarako olisi..

    Äippä ja Lumia Ada Olivia: Olen yhden paidan tehnyt tilauksesta :D (jollei tuttuja lasketa) Asia on kyllä ollut hiukan mietinnässä, olisiko näille kysyntää, kannattaisiko ja riittäisikö omat rahkeet..

    VastaaPoista
  16. Ihana takki. Tosi pirteä. Piirsin juuri toissapäivänä tuon kaavan kun sain kirjan vihdoin lainaan. Eli hihoja siis kannattaa lyhentää. Miten olisit huppua muokannut? Täytyy kyllä ilmeisesti vaivautua tekemään sovituskappale. Plaah =)

    VastaaPoista
  17. Aivan ihana takki!
    Minkä kokoinen takki osapuilleen on ja kuinka pitkän vetoketjun takkiin tarvitsit?
    Olisi niin ihana opetella tekemään jonkinmoinen takki, kun nuo hiippahupulliset takit ovat niin syötävän suloisia pienillä :)

    VastaaPoista
  18. Mari: Kun ei sitä kirjaa itsellä ollut, en ole ihan varma olenko leikannut oikean pituuden. Samassa kaavassahan on monta eri vaatetta..

    Huppu on sivusuunnassa mielestäni aika kapea. Ei varmaankaan ole hullumpi idea tehdä jonkinlainen sovituskappale. Pääntien kanssakin saa olla aika tarkkana, voi tulla liiankin pieni, jos ompelee vähän "reilusti" :D

    Anna: Takin pituus on niskasaumasta helmaan mitattuna n. 39 cm. Vetoketju on 35 cm pitkä. Kirjan mukaanhan tuo on 92 cm, ja 2 vuotiaan kokoa jollen nyt ihan väärin muista.

    VastaaPoista
  19. Mielettömän hieno! Et haluais kopsata mulle niitä kaavoja ;) meidän kirjastossa hirveät jonot lainauksessa! Voisin maksaa postarit ja jotain vaivanpalkkaa ;)

    VastaaPoista
  20. Onpa kyllä kiva takki, tuo kaava on kivanmallinen, mutta huppu tosiaan näyttää aika väljältä. Minusta tuo kangas sopii todella hyvin tuohon malliin!

    VastaaPoista
  21. PRINSESSATRIO: Lähetä sun osoite, niin voin alkuviikolla laittaa sulle ne postiin. En siitä mitään maksua tarvitse, sullehan kohta tulee niitä ihkuja japanilaismekkokaavoja :) Ehkä siellä olisi jotain meillekkin sopivaa :D

    Susanna: Huppu on tosiaan hiukan "ei niin istuvaa mallia", lisäksi se on hiukan kapeakin sivusuunnassa. Pituutta siinä kyllä riittää :) Tein vielä hiukan lyhemmän hiipan kuin kaavassa..

    VastaaPoista
  22. Ihana! Mulla on kans lainassa tuo Gynther ja olin kattellutkin sieltä jo muutamia juttuja ´sillä silmällä´. Nyt kun ehtis vielä ompelemaan...

    VastaaPoista
  23. Jihuu, kiitos Ansku! Laitan sulle postia...

    VastaaPoista
  24. Hieno takki ja tosi kiva kangas! Sopii tosi hyvin takkiin! :)

    VastaaPoista
  25. Ihana!taitaa takin haltia olla riemuissaan!

    täytyykin käydä Iinulta katselemassa kankaita, raikas kuosi tuo...

    minäkin tein Gyntherin kaavalla hiippahuppuisen takin, anorakkimallia tosin.ihanaa kun kaavat oli niin selkeitä. kun usein kaavoja on jotekin niin hankalaa jäljentää...

    kaunista talvipäivää!
    ilolla:kristiina

    VastaaPoista
  26. Minä olen aivan käsi kaikessa käsitöihin liittyvässä. Haluaisin pikkuiselle uniikkeja mekkoja/tunikoita ja ehdottomasti tälläisen takin ! Ilmoittele oitis (wii123@windowslive.com) mikäli joskus kiinnostuisit tekemään tilaustöitä, ensimmäinen innokas asiakas löytyy täältä !

    VastaaPoista
  27. Ihana takki! Kangas on niin ihanan pirteän keväinen..

    VastaaPoista
  28. Ihanaa kangasta ja vielä ihanampi takki! Mallikin on kovin suloinen :)

    VastaaPoista
  29. toi takin malli näyttää tosi sillaselta et sopii monen malliselle lapselle :) Nätti takki

    VastaaPoista
  30. Ihana takki! Niin keväinen.. ja tosi ihana, vaikka kangas ei niin retro oliskaan. Eikä aina tartte ollakkaan!! Juuri hyvä näin, eikä mun mielestä edes kaipaa taskuja.. ja voi tuota teän söpöä mallia! Kyllä passaa :)

    VastaaPoista
  31. Ihanan keväinen kangas ja hieno takki !

    VastaaPoista
  32. Ai että on ihana takki. Täydellinen just tolla kankaalla.

    VastaaPoista