sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Takillinen pilkkuja

Meillä on vietetty kuusivuotis-syntymäpäiviä, joten ompelukoneet ovat olleet pari päivää "hyllyllä". Onkin ollut tohinaa niin, ettei ehtinyt pahemmin edes tietokoneelle..

Toivottavasti ette ole jo ihan kyllästyneet näihin takkeihin, tässä tulisi vielä yksi tilauksesta ommeltu.



Takki on kokoa 98 cm eli kirjan mukaan kolmevuotiaan kokoa. Päälikangas on puuvillakangasta Lasten Metsolasta. Kankaan sävy ei ollut ihan odotettu, väri taittuu selvästi punaiseen tai hieman kuparinsävyyn. Tarkoitus oli saada ruskeapohjainen takki vaaleanpunaisella vuorella. Väri olikin vaikea yhdistää ihan normi vaaleanpunaiseen.. Valitsin siksi mahdollisimman vaalean vuoren värin, samalla se sopii paremmin valkoisiin pilkkuihinkin.

Pitkään mietittiinkin, että vaihdetaanko kangas johonkin muuhun, mutta tein sitten kuitenkin takin ja lupasin sen ottaa takaisin jos ei väri olekkaan mieluisa. Eli voi olla että tämä päätyy vielä myyntiin. Tosin omasta mielestä tästä ei loppuen lopuksi tullut ollenkaan hullumpi.

Takki on samanlainen kuin nuo edellisetkin, tähän oli toiveena taskut. Ostamani vinonauha ei ollut aivan samaa sävyä vuoren kanssa, ja se alkoi häiritsemään niin, että tein itse vuorikankaasta vinonauhat. Hidasta puuhaa, mutta onpahan ainakin oikean väristä :) Vetoketjuksi valitsin valkoisen, kun ruskeat oli niin tummia ja vaaleanpunaiset liian punaisia..

Ja vielä ihana tunnustus



Sain tunnustuksen Meijulta, Petralta, Annikalta, Ilonalta, Unajalta, ja KA:lta. (toivottavasti muistin kaikki) Suuret kiitokset teille :) Aivan ihanaa!

Tämä taitaa olla kiertänyt jo senverran, etten laita tätä enää eteenpäin. Ja kun on niin hirveän vaikea aina päättää kenelle laittaisin, kun on niin paljon ihania blogeja..

17 kommenttia:

  1. I-HA-NA!!! Minun silmääni sävy ainakin on aivan tosi kaunis..tietty luonnossa saattaa näyttää erille kuin näin kuvissa. Voi vitsit mie tykkäsin tuollaisesta pilkkutakista meänki tytsyllä :)

    VastaaPoista
  2. Eihän näihin sun takkeihin voi kyllästyä:) Ihana tuli tästäkin ja väritkin sointuu nätisti yhteen. Pitäisi itsekin aloittaa takkiprojekti...kun pääsisi vauhtiin...

    VastaaPoista
  3. Tosiaan näihin takkeihin ei kyllä kyllästy, itsekin vaan ompelisin näitä jos olisi joku kelle ommella, omille on jo täksi kevääksi yhdet ja toiset suunnitteilla eli heille ei ainakaan enää enempää :-).

    VastaaPoista
  4. Niin ja minulla oli sinulle vielä yksi tunnustus!

    VastaaPoista
  5. Kaunis takki! Ja hyvän värinen mielestäni.

    VastaaPoista
  6. Minä tykkään tuosta mallista, mutta kaavaa en ole onnistunut saamaan mistään ;)
    Kirjastostakin kokeilin huonolla tuurilla.
    Olisiko mahdollista sinulta pyytää siitä kopiota?

    Kuvassa se näyttää kyllä ihan vaaleanpuna-ruskealle, ei voi olla ihastelematta!

    VastaaPoista
  7. Ihana takki, nuo taskut tekee siitä ihan täydellisen!

    VastaaPoista
  8. Tosi kaunis takki. Ainakin kuvissa nuo sävyt kyllä käyvät hienosti yhteen. Sama malli on ollut minullakin suunnitteilla jo syksystä asti, mutta niin vaan on edelleen suunnitteluasteella.

    Ihanat takit eivät muuten kyllästytä ainakaan minua koskaan ;)

    VastaaPoista
  9. Upea takki ja värit näyttää hyvältä :)
    Saiskos vähä udella, että miten tommoseen takkiin laitetaan tuo kanttinauha vetoketjun kohdalle? Miltä se näyttää nurjalta? Vois sitten joskus itsekkin uskaltaa kokeilla.

    VastaaPoista
  10. Kiitos kommenteista :)
    Tuossa kuvassa on nuo värit mielestäni melko samanlaiset kuin todellisuudessakin.

    Minna: Kiitos paljon :)

    Maarit: Minulta löytyy nyt kaavat joka kokoon, ainakin 12-vuotiaaseen asti. Minkä kokoisen olisit tarvinnut? Voisin sen sinulle vaikka piirrellä, laita vaikka s.postia.

    Kerttu: Nuo kantit olen tehnyt varmaan joka takkiin erilailla :D Tähän tein niin että kanttasin takin ensin kokonaan ja ompelin vasta lopuksi vetoketjun suojakaitaleineen kiinni. Eli vetoketju on kiinni kahdella ompeleella, toinen on ommeltu samaan kohtaan kanttauksen tikkauksen päälle. Mielestäni tuo näytti nurjaltakin ihan siistiltä.

    VastaaPoista
  11. Miten näin ihaniin takkeihin voisi edes kyllästyä. :D

    VastaaPoista
  12. Todella kaunis takki ja aivan ihanan värinen!

    VastaaPoista
  13. Aivan ihania molemmat takit! Norsutakkiin sopii turkoosit kanttaukset tosi hyvin. :)

    VastaaPoista
  14. Upeita takkeja ja taidolla tehty. Kateeksi käy.. :)

    VastaaPoista
  15. Ihania takkeja! Osaisipa sitä itsekin...

    VastaaPoista
  16. Nämä sun luomukset on aivan mahtavia! Nuo lakit on kyllä niin herkullisia ja takit vasta ihania onkin <3 Olet kyllä taitava käsistäsi. Blogissasi on aina ihana vierailla!

    Tuohon LittlePetshop-asiaan. En mäkään ehkä uskaltais myyntiin tehdä, kun tuntuu, että nykyään ollaan niin kovin tarkkoina näiden tekijänoikeuksien kanssa. Vaikka toisaalta, ymmärtäähän sen. Ei sitä itsekään haluaisi, että kukaan muu rahallisesti hyötyy jostain omasta keksinnöstä. Samaa kävin nyt pohtimaan tuon alemman postauksen takin kohdalla, että jos se on Gyntherin kaavalla tehty, niin eihän sitä oikeastaan myyntiin sais tehdä?

    VastaaPoista