torstai 1. huhtikuuta 2010

Pipoja ja myssyjä

Littlest PetShop perhonen ja toukka pääsi neliöpipojen koristukseksi. Kuvat on piirrelty leluista otettujen kuvien perusteella. Applikoinnit on sekalaisia velourpaloja ja turkoosi velour on Lasten Metsolasta. Vuorena molemmissa pipoissa on ohut trikoo. Nämä siis tilauksesta tehtyjä pipoja ja mahdollisimman tarkkaan toiveiden mukaan toteutettuja. Värit koitin valita niin että edes jotenkin sopii tuon turkoosin kanssa. Nyt vaan toivotaan että olisi oikean kokoisia..

Hiippamyssykkä pöllökuvalla. Pöllö sitten on hauska eläin, kun aina niistä tulee ihan erinäköisiä :) Tässäkin vuorena ohut ruskea trikoo. Velour on Eurokankaasta.

Aivan pienen pieni leijonamyssy vauvalle. Tästä tuli kyllä suloinen, ihan siksi kun on niin pikkuinen.. Hännät on myös kapeammat kuin noissa aiemmissa leijonalakeissa.


Tämä on tuon edellisen takin kanssa samaan settiin. Sattuikin löytymään aivan samanväristä puuvillatrikoota. Neliöpipot näyttäsi kyllä paremmilta, kun olisi kuvattu päässä, mutta nämä kaikki oli tilattuja, joten esitellään nyt näin :)



33 kommenttia:

  1. Kerrassaan IHANAT!
    Minä jo odotinkin, että millaisia pipoja sinä siellä surruuttelet ;) yöpuhteilla.
    Tumma turkoosi näyttää ainakin kuvassa todella hyvälle, pitänee ottaa omaankin värivalikoimaan...eeii, en siis ole menossa tilaamaan kangasta vaikka mieli tekisikin ;DDD
    (= on siis kankaanostolakko).

    VastaaPoista
  2. Mä en kestä :-), siis aivan huippuja nuo pipot!!! Meillä tyttö tykkää petshopeista tosi paljon, niin menis varmaan pipo päähän aika vikkelään kun siinä olis tuommonen kuva.
    Ja nuo värit on niin raikkaat.

    VastaaPoista
  3. Vilka otroliga applikationer du syr! Jag sitter bara och gapar!

    VastaaPoista
  4. Tosi kivoja pipoja. Noi little petsit on meilläkin keskimmäisen lemppari juttu just nyt. Ois varmasti aivan onnessaan, jos tuommoisen ihanuuden saisi päähänsä.

    VastaaPoista
  5. Aivan IHANIA lakkeja! Ja nuo aplioinnit on kyllä aivan uskomattoman ihania ja siististi ja taidokkaasti tehtyjä!!!

    VastaaPoista
  6. Aivan ihania ja todella hienosti tehtyjä! Ja turkoosin sävy on kyllä nätti! Silti muistutan, kun tilauksesta tekee noita kaupallisia hahmoja, että tekijänoikeuksien kanssa kannattaa olla varovainen. Itse en uskalla tehdä mitään :)

    VastaaPoista
  7. Upeita, ja ihana idea laittaa hännästä pipon nauha. Leijonasta tuli heti suosikki. :)

    VastaaPoista
  8. Siis iik! Ihania. :) (Olipas suloisen teinimäinen kommentti)

    VastaaPoista
  9. Littlest PetShop lakit tosi söpösjä, miten osaatkin aplikointeja tehä noin siististi!?

    VastaaPoista
  10. Söpöjä ovat. Pitäisi saada itsellekin jokin kevyempi pipo, kun ilmat ovat näilläkin korkeuksilla lähteneet lämpenemään.

    VastaaPoista
  11. Aivan ihania! Toukkapipot on mun suosikkeja :)

    VastaaPoista
  12. Kiitos kaikille :)

    Petra: Hieman tuota tekijänoikeusjuttua itsekkin mietin, mutta ajattelin, kun nuo ei ole mikään kilpaileva tuote, kun kyseessä ei ole lelu vaan vaate.. Ja kuvakin on omapiirtämä, eli ei ole mittasuhteet varmaan ikinä niin samat että olisi edes samanlaisia. Ja epäilen ettei kukaan jaksa kiinnostua jos joku muutaman pipon ompelee. Eihän tässä todellakaan ole mistään suurtuotannosta kyse :D

    VastaaPoista
  13. Aivan super-söpöjä pipoja:)

    VastaaPoista
  14. En mäkään siihen kauheesti usko, että joku puuttuu muutamiin juttuihin. Mutta tiedän, että esim.kestovaippapiireissä syntyi kauhea haloo nalle puheista, autoista jne. eikä niitä tosiaan saanut käyttää. Joten itse en tee yhtään mitään, paitsi omaan käyttöön :)

    VastaaPoista
  15. Tosi herkut nuo ylimmän kuvan pipojen applikaatiot!

    VastaaPoista
  16. Petra: Mäkin olen kyllä rajannut mielessäni kaikki Disneyjutut ja muut tuollaiset, etten ole edes ajatellut tekeväni. Pitäisikin ottaa selvää uskaltaako näitäkään tehdä. Jotenkin olen nuo mieltänyt 'vain' leluiksi. Toisaalta noita PetShoppeja löytyy niin monesta eläimestä, että jos teen suurisilmäisen toukan se voi jonkun mielestä olla sama asia.. :D Kuvia en kyllä uskaltasi lähteä kopioimaan kaupallisilta sivuilta.

    VastaaPoista
  17. Voi vitsit, nyt oon kyllä ihan myyty!
    MK

    VastaaPoista
  18. Awwwww että ihania, varsinkin noi petshopit :D

    VastaaPoista
  19. Ylläolevaan jutusteluun liittyen voi kyllä sanoa, että kyllä noita tekijänoikeustarkkailijoita löytyy yllättävän lähipiiristä - se on se suomalainen prikateus varmaan joka saa ihmiset toimimaan tietyllä kaavalla.
    SAMOIN myös harmaan talouden / pimeästi myyvien kyttääminen ja ilmiantaminen. Onhan toki aiheellisesti epäilytävää, jos myyjä myyntisivustollaan ei ilmoita muita yhteystietoja kuin sähköpostiosoitteen, eikä esim Y-tunnusta näy missään. Yritystoiminta kun on yritystoimintaa riippumatta siitä kummalle puolelle viivaa se tulos asettuu. Mutta oiskohan näistä asioista oikea paikka keskustella muualla, kuin yksittäisen ihmisen käsityöblogissa ;D eli anteeksi <3

    VastaaPoista
  20. Maarit: Näitä asioita tässä itsekkin olen pohtinut. Ja ei minulla ainakaan ole motiivia alkaa mistään tekijänoikeuksista tappelemaan :) En tiedä onko nuo hahmot mallisuojattuja, mutta nuo kuvat ovat silti omia piirroksia, joten ei mitenkään voi vastata 100% alkuperäisiä.

    En myöskään ole virallinen yritys ja toimintani on (ainakin vielä) niin pientä etten ole arvonlisäverovelvollinen. Enkä kannata harmaata talouttakaan, joten pidän kirjanpitoa myymistäni tuotteista ja ne aion myös veroilmoitukseen laittaa :)

    VastaaPoista
  21. Mie en Ansku usko, että kukaan sinun harrastusluontoisessa satunnaisessa myynnissä (kuten ei monen muunkaan käsityöbloggaajan) toiminnassa näe mitään hämärää. Harrastustoiminta, sen kulut ja harrastustoiminnasta mahdollisesti saatavat tulot katsotaan verottajankin silmin harrastustoiminnaksi, jonka "kirjanpito" voidaan tehdä vaikka ruutuvihkoon ja mahdollinen myyntivoittoplussa ilmoitetaan sitten omassa veroilmoituksessa, jos on jotain ilmoitettavaa. Näin sanoi verottaja ainakin viimevuonna.
    Selkeä "puoti" ja "kauppa" ja sen ylläpito taas on eri asia.

    Ja kauniiden käsitöiden harrastamisesta on monikin isompi yritys alkunsa saanut ;D

    ( P.S. Minäkin muistan kestovaippapiirien kuohunneen näistä asioista ainakin reilu vuosi sitten)

    VastaaPoista
  22. Maarit: Näinhän se varmaan menee.. Ei näillä ompeluksilla tosiaan rikastumaan pääse :D Matriaalikulut syö leijonanosan hinnasta, ja jos jokusen euron voittoakin saa, ei siinäkään omalle työlle tuntipalkaksi juuri mitään jää. Asia olisi varmaan hieman toinen jos olisi yritys ja toiminta ihan kokopäiväistä.

    VastaaPoista
  23. Aah, ihanaa Ansku! Megahienot pipot...onneksi meidän tytöt ei näe! Osaisinkohan minä tuollaisen Petsin tekaista, hmm, täytyykin miettiä, neidit olis varmaan onnessaan!

    Ja samaa mieltä olen kanssasi, ei näillä ompeluksilla kyllä rikastu! Mutta onhan se kivaa hommaa ;)

    VastaaPoista
  24. Makoisia värejä ja tarkaa työtä :)! Ilo katsella!

    VastaaPoista
  25. Ovat kyllä niin supersuloisia että!! Vihreänä kateudesta.... :D

    VastaaPoista
  26. Ihania, etenkin tuo pöllö-hattu. Se olisi ihan meidän Kertun näköinen. (Kerttu on haavelapsi, jota emme saa.)Tosi siististi olet saanut aplikoitua ne littles pets kuvat.
    Hienoa!

    VastaaPoista
  27. Ihania!! Miehän tein mein tytöille kans Pet Shop -housut :) Ite en uskalla ulkopuolisille tehdä, vaikka aivan, eihän ne koskaan millilleen samanlaiset ole. Iteasiassa miehän sain vähän aikaa sitten aika rajut syytökset ja tosi hurjat yhteydenotot erään merkin matkimisesta... Mutta ite firmahan sitten oli sitä mieltä, että ei todellakaan haittaa! Puuttuvat jos massatuotantoa alkaa olla ja TÄYSIÄ kopioita. Ja sain anteeksipyynnön firmalta, vaikka hyö ite eivät kimppuuni hyökänneet. No, oisko lopputulos juurikin se suomalainen kateus ;) Siis sen hermostujan motiivina... Toisaalta imartelevaa, vaikka ei se siltä silloin tuntunut!

    Ja mitä tuottoihin, niin mie viime vuonna satunnaisesti ompelin muille, pidin kirjanpitoa ja juups, ei tosiaan päässy rikastuu, vaikka monet yöunet meni. Kangasostot kun ei onnistu niin, että vain siihen tilattuun vaatteeseen tilaa, niin kangasmenot ylitti kyllä tulot. Pitäisi siis kalliimmalla tehdä, ja pystyä ompelee päiväsaikaan enemmän.

    Mutta ihanat LPS:t teit!

    VastaaPoista