lauantai 10. huhtikuuta 2010

Pipoja, pari myynnissäkin

Tietenkin onnistuin viimeksi tekemään liian pieniä noista edellisistä pipoista, joten tein nyt samanmoiset hieman suuremmat. Hieman kuvaakin muuttelin toukka on tässä pienempi ja eri värinen. Nämä olivat siis tilauksesta tehtyjä ja ovatkin jo matkalla uuteen sovitukseen..

Päätin olla tekemättä näitä LPS-hahmoja enempää, ainakaan myytäviksi. Parempi vain pysytellä näissä omissa kuvissa.. Ei tule sitten ainakaan sanomista tekijänoikeuksista ym.. Nämä tein nyt siksi kun koko ei ollut sopiva. Edelliset pipot ovat myynnissä tuolla alempana.
Samaan tilaukseen lähti myös trikoinen pöllöpipo. Trikoo on tilattu Ikasyriltä ja vuorena taas ohuempaa ruskeaa trikoota. Pöllö onkin jo tuttu noista aiemmista myssyistä.


Pieni leijonalakki tuli myös ommeltua. Mallina toimii nukke. Hieman on sille iso tuo myssy, mutta eipä ole sitten ihan samanlaisia aina nämä kuvat :)
Nämä pipot nyt siis myynnissä, kun ovat meille tarpeettomia. Molemmissa vuorena ohut ruskea trikoo. Velour menee alareunasta pari senttiä myös sisäpuolelle, joten vuori ei sieltä pääse vilkkumaan. Toukkapipo on sopiva 49-52 senttiselle päänympärykselle ja perhonen ja toukka on hieman isompi n. 52-54 senttiselle. Toukkapipon hinta 15 € ja perhonen 21 € + postikulut molemmille 1,60 Voi laittaa sähköpostia, osoite löytyy tuolta ylhäältä sivupalkista. Toukkapipo MYYTY, Perhonen- ja toukkapipo VARATTU

Kiitos vielä kaikille kun olette täällä kommentoineet :) Itse en ole kovin paljoa päässyt kommentoimaan, kun minulla nettiyhteys pätkii ja pahasti. Saan kiinteän yhteyden vasta muutaman viikon kuluttua. Kyllä sitä tässä jo on alkanut kaipaamaankin.. Jokuset kommentit ovat menneet taivaantuuliin ja voiko olla rasittavampaa montaa kertaa kirjoittaa..

7 kommenttia:

  1. Nää pipot on vaan niin ihania. Oon kerrassaan fani!

    VastaaPoista
  2. Netin blogiviidakosta eksyin sivuillesi... Todella kivoja pipoja olet tehnyt ja nuo aikaisemmin tekemäsi takit ovat myös todella VAU!

    VastaaPoista
  3. Aivan ihania pipoja! Tuollaisen leijonapipon tyylisen kun saisi kettuna niin ♥!

    VastaaPoista
  4. Markka: Kiitos vinkistä, sain tuosta ketusta idean :)Pitää toteuttaa kunhan ehdin.

    VastaaPoista
  5. Jos toteutat ja tulee hieno niin mää haluun kanssa mein pojalle yhden! :D

    VastaaPoista