sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Piparikukkaa


Piparikukkajoustofrotee on odotellut inspiraatiota luvattoman kauan.. (Kuten moni muukin ihana kangas) Samalla kertaa tuli ommeltua t-paita, hame ja tunika. Kangas on muistaakseni Sampsukasta ja keltainen joustofrotee Lasten Metsolasta. Kilpikonnakuva on ollut mielessä aiemminkin, mutta nyt tuli toteutettua, kun tuo piparikukka suorastaan vaati päästä kilppariksi :)




Paita on omalla kaavalla ja hameeseen ei ollut kaavoja lainkaan, vaan leikkasin suoraan kankaasta tuollaiset palat ja ompelin yhteen. Aika kivan mallinen tuli, ylhäältä melko kaponen ja helma kuitenkin tarpeeksi leveä. Hametta voi käyttää niinkin, että keltaiset jää sivuille ja kukat tulee keskelle.





Lintu nukkuu, eikä siis ole nyrjäyttänyt niskaansa :D Jostain syystä olen mieltynyt nukkuviin eläimiin..



Tunika on melko lyhyen mallinen, vain vähän pidempi kuin paita. Legginsitkin meiltä löytyy entuudestaan, samaa väriä kuin kanttauksessa käytetty trikoo.


Remonttirintamalla on melkein yhtä hiljaista kuin ompelupuuhissakin.. Homma on vielä painottunut suunnittelupuolelle, mutta eikös hyvin suunniteltu ollut jo puoliksi valmis :D Sähkösuunnitelman sain piirreltyä. Ja väliseinäratkaisuja edelleen mietin.. Portaat on lähinnä murheena, kun tälläisessä hirsitalossa on palkkeja (lue jättikokoisia tukkeja) välipohja ristiin rastiin ja muutenkin paikka on aika haasteellinen.. Eipä ole tullut ennen portaita väsättyä. Jos niistä tulee esittelykelpoiset (tai edes sinnepäin) ehkä laitan tännekkin kuvan :) Uudet ikkunat sain asennettua, eli jotain valmistakin! Yksi ikkuna on vielä tilaamattakin. Kuten kaikki muukin materiaali, ja arvonlisäverokin nousee, pitää laittaa tuulemaan.

29 kommenttia:

  1. Voi miten ihanasti tuo piparikukka sopii kilppariin :)

    VastaaPoista
  2. Sait kivan raikkaan tummasta kankaasta! Hieno idea tuo kilppari. Tuosta sen huomaa, että kun pitkään "hauduttelit" ideaa niin tuli hieno!

    VastaaPoista
  3. Tosi hieno kilpparipaita!! Hieno oivallus tehdä kilppari tuosta piparikukasta. :)

    VastaaPoista
  4. Kivat!Varsinkin tuo kilpparipaita!

    VastaaPoista
  5. On kyllä hieno!!! kilppari ja kokokaikki...

    VastaaPoista
  6. Ihan mahottoman hieno setti!!! Todella hieno idea tehä kilppari kukkakankaasta!

    Siis sie teet ihan yksin kokonaan rempan?!?!?! Mie en ikinä selviytyisi, en mitenkään. Paljon tsemppiä ja ehdottomasti kuvia näytille, jos vaan haluat kotia esitellä näin blogissa :)

    VastaaPoista
  7. Aivat ihanat taas! :D Mistäs toi hattu on? =)

    VastaaPoista
  8. Kiitos kaikille :)

    Mirka: Kyllä se työmäärä kieltämättä hieman hirvittää, ja kun "vapaa-aikaa" ei muutenkaan tunnu löytyvän. Välillä on silti ihan mukava kun on isoja projekteja :) Minulta löytyy sähköpuolen(kin) koulutus, joten siksi on mahdollista itse toteuttaa..

    Kodin esittely ei välttämättä muuten niin innosta, mutta sellaisia uusia tiloja vielä vois esitellä, kun ei tavarat ole vielä levällään :D Ainakin itse tykkään katsella sellaisia ennen ja jälkeen kuvia..

    VastaaPoista
  9. Miina: Kiitos :) Mummini on aloittanut hatun (jäänyt kesken) ja äitini virkkasi siihen alaosan ja kukat.

    VastaaPoista
  10. Sinulla nämä ideat ja toteutukset ovat aina huippuluokkaa :) Tuo lintu sopii minusta tosi kivasti kilpprin kyytiin mukaan! Tsemppiä remonttiin!

    VastaaPoista
  11. Hienosti sopii piparikukka kilppariin! Hyvä idea!

    VastaaPoista
  12. Sisareni blogin kautta tänne eksyin ja WAU mitä applikaatioita! Mahtavia!!!

    VastaaPoista
  13. Kauniita juttuja olet taas ommellut! Kilppari ja lintu on tosi söpöjä:)

    VastaaPoista
  14. Aivan mainio tuo kilppari :) Pälyilee selässään koisivaa tipua :D

    VastaaPoista
  15. Aivan ihana setti! Mä en aiemmin ole niin ihastunut tuohon piparikukkaan mutta tuossa setissä se näyttää vastustamattomalta ;)

    VastaaPoista
  16. Ihana setti! Vaikka kangas on hieman synkkä niin mielestäni setti on ihanan pirteä. Ihana taas tuo aplikaatio!

    VastaaPoista
  17. Pitkästä aikaa ehdin vierailla muiden blogeissa ja vau mitä olit saanut aikaan! Ihana tuo piparikukka setti ja pyykinkuivausetti on tosi söpö ja kaivuri paita ihana, kivat värit siinä. Suloisia huiveja myös :)

    VastaaPoista
  18. tosi hieno paita ja hame! kumpikin pääsee oikeuksiinsa.

    VastaaPoista
  19. Ihanan pirtsakoita kesäisiä vaatteita! =)

    VastaaPoista
  20. Leijonalakki saapui perille :) TODELLA suloinen ja koko oli ihan nappiin. Kiitos oikein paljon <3

    Anniina & Casper

    VastaaPoista