keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Lennä Lennä..

No, ajatus on ainakin lentänyt.. Vaaleanpunainen velourpaita leppisaplikaatiolla, jossa siivet on kiinnitetty Kam-nepein. Siipiä voi siis "avata ja sulkea" tai vaikka pyörittää ympäri.. Kam nepithän pyörivät kevyesti, mutta ainakaan meillä niitä ei kaksi-vuotias auki saa. Varsinkin joustavasta kankaasta niitä on hankala avata.

Siivet on alapuolelta trikoota ja päältä velouria, johon pilkut on aplikoitu. Välissä on hieman tukevampi tukikangas, jottei ole ihan lerput.


Paita on Ottobren kaavalla, ja tein hieman reilun, koska meillä on sopivia paitoja hyllyt notkuen, taitaa iskeä paniikki kun ne jää pieneksi..


Leppäkerttu paikoillaan ja lentoon lähdössä. Hauskan pullea siitä tuli..





Tässä vielä paita nuhanenän päällä. (Juurihan vasta siitä edellisestä flunssasta parannuttiin) Leikin tiimellyksessä leppis pysyi ihan hyvin matkassa :D Tosin välillä oli siivet väännetty auki ja välillä olivat ristissä.. Pääasiahan on että käyttäjä tykkäsi :)





Ihanaisesta Pikkukiisken suunnittelemasta Pupumetsävelourista (Sampsukasta) tuli kiva tunika. Kangas oli kivan pehmeää, muttei kovin paksua. Vaikutti sikäli ihan laadukkaalta, kun pohjaväri ei kankaasta juurikaan näy. Tunikan kaava on oma.

Vähän vielä muita kuulumisia. Minun flunssa sitten äityi keuhkoputken tulehdukseksi. Olo on oikeasti kuin olisi jyrän alle jäänyt, hengittäminenkin on tuskallista, yskimisestä puhumattakaan. Saisi moinen vitsaus parantua nopsaan, tai kohta pitää ompeluhommatkin lopettaa. Ilmeisesti palovillalla villoitus oli viimeinen niitti, ja nyt joutuu käyttämään astmalääkkeitä kuukauden kuurin. Koskaan en ole pölystä aiemmin mitään ongelmia saanut, mutta ehkä se vaikuttaa, kun koko kesä on tuolla altistunut..

Jotain hyvääkin, meidän lattioiden kuivaus on valmis!! Kahden viikon kuivaukseen meni siis viisi viikkoa. Kyllä on hiljaista, kun ei ole niitä tuulettimia hurisemassa. Nyt taas odotellaan yhtedenottoa vakuutusyhtiöstä, että suostuvatko minun ehdottamiin vaihtoehtoihin..

41 kommenttia:

  1. Upea leppis! Tosi hieno idea käyttää neppareita.

    VastaaPoista
  2. Voi kun suloinen tyttö ja tuo leppis! Aivan IHANA!

    VastaaPoista
  3. Voi ku sinä oot niin taidokas ideanikkari! Ihana tämä leppäkerttu siipineen! Pikaista paranemista ja nopeaa päätöstä vakuutusyhtiöstä!

    VastaaPoista
  4. Aivan loistava idea tuo lentävä leppis! Tuotahan vois soveltaa vaikka mihin muuhunki!

    VastaaPoista
  5. Tosi hyvä idea ja kaunis toteutus. Nyt kyllä lähti ideat vyörymään =)

    VastaaPoista
  6. Ihan loistava idea ja ihana leppis!

    VastaaPoista
  7. Mahtava leppis varsinkin kun siinä on tuollainen juju :)

    VastaaPoista
  8. Mahtava idea tuo leppis ja niin kaunis toteutus taas kerran!

    VastaaPoista
  9. Ihana tuo leppäkerttu idea :)

    VastaaPoista
  10. Todella kivoja vaatteita taas olet tehnyt!

    VastaaPoista
  11. Aivan mahtava idea tuo leppäkerttu tuolla tavalla!

    VastaaPoista
  12. Bloggeri taas sekoilee, päivittyy päivitykset iha mis järjestykses sattuun ja meinas tääki jäädä huomaamatta :O.
    Aivan supersuloinen leppis ja kivalla idealla :).
    Pikaista parantumista myös sinne!!!

    VastaaPoista
  13. Sie olet kyllä mahottoman idearikas!!! Aivan mahtava idea tuo leppis!!

    Ja tosi söpönen on tunikamekkokin :)

    VastaaPoista
  14. Todella kekseliäs tuo leppis. Lapset tykkää varmasti. Myös tuon tunikan malli on tosi kiva, jotain tuollaista ole itsekin hakenut, kun vain saisi mittasuhteet kohdilleen ja vielä käyttäjän päällekin sopimaan...

    VastaaPoista
  15. Ihana blogi sinulla täällä... niin kauniita juttuja olet tehnyt!! :)
    Jään lukijaksi!

    VastaaPoista
  16. sinä oot sitten niin kekseliäs! Mahtava idea! Itekin oon miettiny mihin noita neppejä vois hyödyntää. Toivottavasti paranet pian ja kämppäkin saadaan kuntoon :-)

    VastaaPoista
  17. Kiitos teille kaikille mukavista kommenteista! :)

    PikkuHoo: Kiitos :)

    Johku: Varmaan idea toimisi kivasti jossain muussakin jutussa, ei muuta kun ideoimaan..

    LauraK: Tunikaan käytin hyväksi todettua paidan kaavaa, josta pidensin ja levensin helmaa. Näin saa tehtyä helposti istuvan ja sopivan kokoisen.

    Nina: Tervetuloa :)

    *Marjuska*: Kiitos, samaa minäkin toivon. :)

    VastaaPoista
  18. Aivan uskomattoman hieno tuo leppis :) Mahtava idea, itselläkin lähti ideat heti liikkeelle missä tuota samaa juttua vois käyttää :)Voimia talon remontointiin!

    VastaaPoista
  19. Mahtavan valloittava leppis ja idea. Tätä on kyllä ihan pakko matkia joskus jossain työssä! :)

    VastaaPoista
  20. Aivan mieletömmän ihana leppis. Siinä on pienelle näpräämistä jos iskee tylsyys :D

    VastaaPoista
  21. Paranemisia sinne!

    Tuo leppis on vallan mahtava! Suloinen ja tuo idea liikkuvista siivistä on nerokas! Heti tuli tarve kopioida ;)

    VastaaPoista
  22. Loistava idea ja hieno toteutus!

    VastaaPoista
  23. Mahtava idea jälleen kerran! :)

    VastaaPoista
  24. Aivan mahtava idea ja kaunis toteutus. :)

    VastaaPoista
  25. Hauska neppisleppis! Tuosta tulisi meillä varmaan ihan lempipaita :)

    VastaaPoista
  26. Voi miten sulttinen leppis..ja nuhanenä! :) Kamalalle kuulostaa sinun sairastelut. Voimia ja toivottavasti paranet pian!

    VastaaPoista
  27. Sinulle olisi tunnustus blogissani!

    VastaaPoista
  28. Aivan ihana leppis ja mahtava idea!!

    VastaaPoista
  29. Ihana pupumtsä velour tunika! Tuo kangas on niin ihanaa. En ole vaan raskinut sitä itte ostaa..

    VastaaPoista
  30. Ihania töitä täällä taas!

    VastaaPoista
  31. Olipa söpö leppis! Tuttavan blogin kautta tänne eksyin :)

    VastaaPoista