sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Leijonalakit ja villahaalari

Leijonalakit kokoa 50 cm. Näitähän täällä on esitelty jo useasti, tälläkertaa hieman suuremmassa koossa ja oranssia en ole vielä aiemmin tehnyt. Tilasin tätä varten velouriakin, mutta sävy ei sitten sopinutkaan. Viimeisestä tilkusta riitti vielä yhteen lakkiin, kun laitoin kankaan "väärin päin", siis nukka on alaspäin.. Ei kyllä lakissa juuri haittaa, eikä huomaa ellei kokeile silitellä...


Tässä vielä lakki kokeilussa. Ihan mahdotonta tuon isomman kuvaaminen, menee ihan pelleilyksi, ja kaikissa kuvissa vain virnistellään..



Kangastukun merinovillaneuloksesta ompelin omalle tyttelille villahaalarit. Kangas olikin positiivinen yllätys, edullista ja hyvänlaatuista. Neulos on mielestäni ihan samanlaista kuin esim. Myllymuksujen merinovillaneulos, en ainakaan mitään eroa huomannut kun niitä vertailin. Kaava näihin on sovellettu ihan perus raglanpaidasta ja housujen kaavasta.



En ole aiemmin tehnyt kaulusta noin, ja hieman jäi harmittamaan, olisi saanut venyttää enemmän. Nyt kaula-aukko on ehkä vähän suuri. No, kuten koko haalarikin, ovat kokoa 92 cm ja ehkä keväällä on sopivampi.. Onneksi resorit voi taittaa, kuvassa on ihan suorana vaan.





Haalarit edestä ja takaa. Tuli sitten kokeiltua huovutustakin neulokseen. Ihan hyvin se näkyy sellaisessakin toimivan. Etupuolen kuvassa on joku.. Ensin piti olla kissa, sitten koira, ja lopuksi se taitaa kyllä näyttää pupulta. Ja takana sitten auto.. Katkaisin kaksi neulaakin, taitaa olla harjoituksen puutetta..


Tässä koira tai pupu lähikuvassa. Olisi tarvinnut teippiharjaa, villaa kun näkyy olevan vähän muuallakin kuin kuvassa :D Tuli vain aika kiire kuvata, että sain ennen pimeää kuvattua, ja silti valoa oli ihan liian vähän. Näillä kuvaajan taidoilla kuvat siis ei ole kovin hyviä..

12 kommenttia:

  1. Ihania ompeluksia :)

    Osaatko sanoa mikä noista Kangastukun tai Myllymuksujen merinovillakankaista soveltuu parhaiten alusasuiksi? Mitään noista kankaista en ole nähnyt livenä niin siksi kyselen :)

    VastaaPoista
  2. Tosi suloinen tuo pupu, hienosti tehty!

    VastaaPoista
  3. Ihania ompeluksia, taas kerran! Minkäs verran tuolla Kangastukussa on nuo postikulut, en niiltä sivuilta löytänyt..?

    VastaaPoista
  4. Tosi mahtavia!! Mä oon miettiny kans tilaavani kangastukun merinoa,kiva kuulla että on hyväntuntusta!Oliko tämä sitä ihan tasaista vai ribbimaista?

    VastaaPoista
  5. Ihanat hatut :)
    Kiva idea tuo haalariin huovuttaminen.
    Tääl ois jo villat ja neulat valmiina huovutuksen kokeiluun, mut viel ei ole saanut aikaiseksi (ihan uus juttu mulle toi huovuttaminen)

    VastaaPoista
  6. Ihanat hatut ja noi haalarit, vau! Millasta kangastukun merino on?

    VastaaPoista
  7. Aika makee idea noissa myssyissä!

    VastaaPoista
  8. Oi kun taas kivoja! Nuo hatut on vaan aivan käsittämättömän söpöjä!

    VastaaPoista
  9. Ihana idea noissa hatuissa! Muutenkin todella hienoja ompeluksia ja ideoita! Jään heti lukijaksi :)

    VastaaPoista
  10. Vautsi, hienoja hattuja! Hyvännäköinen haalari myös! Ihailen (upeiden huovutuskuvien lisäksi) suoraa vetoketjua, mulla tuppaa se helposti kiemurtamaan joustavissa kankaissa.

    Minäkin olin kovin tyytyväinen Kangastukun merinovillaan, mulla oli ribbiä kypärään ja kauluriompeluksiin. Edullista (140 cm leveätä!) ja musta jonkin verran jämäkämpää kuin Myllymuksujen. Ei ole lörpsähtänyt kaulurissakaan käytössä.

    VastaaPoista
  11. Kiitos kaikille :)

    Mar3ngi: Luulisin että alusasuiksi parasta olisi vaikka merinovilla interlock, mutta hyvin olisi voinut tehdä tuostakin alusasuja, oli niin pehmoista. Ja miksei se ribbikin sopisi.. Myllymuksuilla se kuvioillinen taitaa olla hieman paksumpaa, ainakin painosta päätellen.

    Pintse: Postikulut oli 8,-, mutta yli 60,- tilaukset saa ilman postikuluja.

    Vekarana: Tämä minun kangas oli sitä ihan tasaista. En muuten äkkiseltään löytänyt sitä Kangastukun sivuilta enää.

    Minnariitta: En ole aiemmin tilannut, joten en oikein tiedä, mutta tämä oli tosiaan hyvän tuntuista, pehmeää ja joustavaa, mutta silti sellaista jämäkän tuntuista.

    Häntähattu: Joskus meinaa mennä hermot vetoketjujen kanssa, mutta tämä onnistui ihan heittämällä (kerrankin). Kiva kuulla, että kangas on toiminut käytössäkin :)

    VastaaPoista