sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Virkattu matto


Nyt ei ole taaskaan mennyt ihan suunnitelmien mukaan.. Molemmat lapset sairasti koko hiihtolomaviikon influenssaa, ja kuumeilu jatkuu edelleen. Tietysti se sitten tarttui minuunkin, ja juuri mitään ylimääräistä en ole viitsinyt tehdä. Alkuviikolla kuitenkin voimia riitti maton virkkaamiseen. Materiaalina on trikookude ja käytin kympin virkkuukoukkua. Kauniimpi olisi varmaan tullut kokoa pienemmällä koukulla, mutta yllätys, yllätys, hetki sitten ostetut koukut ovat mystisesti kadonneet..

Maton halkaisija on 110 cm ja ohje löytyy täältä. Minä en tehnyt aivan ohjeen mukaan, mutta ainakin jotain sinnepäin.. Maton virkkasi kahdessa illassa, joten kannatti itse tehdä. (+ yksi ilta meni kuteen selvittelyyn) Aika kalliita näyttivät olevan virkatut matot sisustusliikkeissä.





Laitanpa nyt tämänkin, kun tuli vihdoin kuvattua. Höyhenistä ja ohuesta metallilangasta askarreltu varjostin. Kuva on päivänvalossa otettu, joten tästä nyt ei oikein saa käsitystä miten kaunis se on pimellä. Tykkään kyllä kovasti, valo on pehmeää ja suodattuu kauniisti höyhenien läpi. Runkona on käytetty metallista varjostimen runkoa, jonka ympärille kiedottu lankaa johon höyhenet on ensin sidottu. Lamppuna tuossa on 2 w led, joten kuumenemisestakaan ei ole vaaraa.

22 kommenttia:

  1. Kaunis matto ja ihana lampunvarjostin! Lueskelin nyt pitkästä aikaa muutenkin blogiasi kunnolla - ihania vaatteitakin olet ehtinyt tehdä : )!

    VastaaPoista
  2. Noi matot on ihania! ei vaan taida meikäläisen taidot riittää tuollasen tekemiseen :( fb:ssä on muutamilla sivuilla myynnissä noita ja omastamielestä ei hirveen pahalla hinnalla edes

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matto on kyllä oikeasti ihan tosi helppo tehdä, vaikka kudetta onkin raskaampi virkata kuin lankaa. Ihastelin parissa paikallisessa sisustusalanliikkeessä samantyylisiä ja hinnat oli kyllä huikeita..

      Poista
  3. No mutta, tässähän tosiaan hyvä esimerkki siitä, että kyllä se matto trikookuteesta onnistuu! Hieno ja tosi tasaisen sait aikaiseksi. Punnitsitko, paljonko kudetta meni?

    -Paula

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Kudetta meni suunnilleen 2 kg jollen ihan väärin laskenut.

      Poista
  4. Upea matto! Mullakin työn alla sama malli :)

    VastaaPoista
  5. Aivan ihastuttava lamppu! Mistä ihmeestä tuon ihanuuden keksit? Minäkin olen virkannut noita mattoja ja saman huomannut; kannattaa tehdä itse, hinnat ovat omaan makuuni kalliita. Mutta huomaan ajattelevani kaikesta, että osaisin tehdä tuon itse, joten en maksa siitä noin paljoa. Arvaa teenkö puoliakaan asioista, joita ihailen ja mietin tekeväni itse...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, sama juttu :) Usein jää siksi ihanuudet ostamatta.. Ja siis saamatta myös, kun kaikkea ei sitten ehdi eikä tule muutenkaan tehtyä..

      Poista
  6. Joku ku selventäis mitä nuo lyhenteet ohjeessa tarkottaa niin mieluusti kokeilisin itekkin :) Kyllähän tuon varmana nopsaan tekee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kjs = ketjusilmukka, ps = piilosilmukka (joita ei montaa matossa tarvittu), p = pylväs, ks = kiinteä silmukka Siinä ne, ei kun kokeilemaan :)

      Poista
  7. Tuo matto on todella kaunis. Olen suunnitellut tekeväni itsekin tuon juhannuksena, tai todennäköisesti juhannuksen jälkeisellä viikolla mökillä ollessamme. Pitäähän sielläkin olla jotain käsityötä tehtävänä, kun ei ompelukonettakaan viitsi mukanaan kantaa. Juhannusruusu, johan sen nimikin kertoo =)

    VastaaPoista
  8. Nuo virkatut matot ovat kauniita :) Täällä odotellaan että oman tyttösen isomummi saa maton tehtyä kun hän on käsityöihmisiä ja rakastaa näperrellä kaikkea ihanaa :)

    VastaaPoista
  9. Ui että, kuinka kaunis valaisin. Hyvin sopii höyhenet valaisimeenkin.

    Minäkin olen virkannut yhden maton, nyt tekee mieli toista.

    VastaaPoista
  10. mie olen jo jonkin aikaa haaveillut tuollaisesta matosta. Kangaskaupassa törmäsin upean värisiin trikookuteisiinkin, mutta haaste on, että mie olen ihan aloittelija virkkauksen parissa... Pitäis vaan uskaltaa, sillä tuo siun mattosi on niin kaunis!

    Ja tykkään tuosta lamppuideasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kaikki osaa virkata, mie joka en ole käsityö ihminen teen jo kolmatta mattoa. Juhannusruusu malli on kaunis ja helppo.

      Poista
    2. en ole lainkaan käsityöihminen ,mutta olen tehnyt ensmäisen maton ja upea tuli tosi helppo ja nopeeta tehä ja kun vertaa valmiiden hintoja ni kannatti.nyt menenkin ostaan lisään kuteita ja taas uusi matto alulle. kannattaa yrittää kovasti sit kun se aukee ni jo ihmettelee että mikä siinä ensi oli ni vaikeeta.

      Poista
    3. Hienoa! Ja kuinka arvokas se onkaan kun on omatekemä :)

      Poista
  11. Juuri tuollaista virkatun maton ohjetta olen kaipaillut ja täältä sen löysin, kiitos! Tosi kaunis matto!

    VastaaPoista
  12. Kaunis matto, meillä ei pysyis minuuuttiakin valkoisena;) Tunnustus minun blogissa Sinulle!

    VastaaPoista
  13. hei.

    mistä olet valkoisia höyheniä ostanut...ovatko minkäkokoisia?
    Lamppu on niin kaunis :)

    -nuppu-

    VastaaPoista
  14. Höyhenet ostin askartelukaupasta, ja ovat vähän erikokoisia kaikki, pisimmät noin 10 cm. Näitä myytiin laatikossa, ja hintaa oli noin 5 €. Paljon siinä oli, kun melkein puolet vielä jäikin.

    VastaaPoista