keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Keväinen kettu

Täällä on ollut viimeaikoina hiljaista, johtuen ihan siitä, että minulla on siivousvimma :) Olen pessyt ikkunoita, siivonnut kaappeja, varastoa, pihaa ym ja raahannut ylimääristä tavaraa ja vaatetta kierrätykseen..

Jotain sentään olen ehtinyt ommellakkin. Voikohan kettu olla keltainen? Ainakin tästä tuli keväinen väreiltään. Hetken mielijohteesta ommeltu pinon päällimmäisistä kankaista..










Kukkien varret on hentoiset, eikä oikein kuvista edes erotu. Olisihan voinut laittaa lehtiäkin, mutta en saanut mitään vihreää sopimaan tuohon kankaalle, joten kukat sai jäädä lehdettömiksi.





Tämä trikoo löytyi palana, ja ostin kun oli niin pirteät värit. Kuosi on mekossa langansuuntaan nähden väärinpäin, mutta eipä haitannut kun joustaa molempiin suuntiin. Kaavat piirtelin itse ja muuten tuli ihan kiva, mutta hihat olisi voinut ehkä sittenkin jättää rypyttämättä. Tai olisi voinut jättää hihattomaksi. Nyt en osaa päättää onko tämä mekko vai yöpaita, mitä mieltä olette? Sopisi kyllä kivasti kesäiseksi yöpaidaksi. Trikoo on sellaista ohutta ja laskeutuvaa.


Tässä näkyy kuosi vähän selkeämmin.


Kiitokset Kewalle ja Suville tunnustuksesta. En ole sitä ehtinyt saada tänne blogiin asti. Koska olen taas näin myöhässä, se on ehtinyt jo lähes kaikille, joten en sitä laita nyt eteenpäin. (Lue: olen laiska miettimään asioita itsestäni ja onnettoman surkea päättämään kenelle sen laittaisin) Suuresti kiitoksia kuitenkin, piristihän se päiväni :)

23 kommenttia:

  1. Apua miten ihana kettu paita ! Niin kauniit värit...

    VastaaPoista
  2. Tosi suloinen kettu ja mekko on mekko, kaunis kangas. Voi kun mullekin tulisi tuommoinen siivousvimma, sille olisi tarvetta.

    VastaaPoista
  3. Kauniit kankaat ja piristävän keväiset värit!

    VastaaPoista
  4. Tosi hienoja ovat, oletpa taitava! Olen myös ihaillut kuvista kun osaat tehdä pääntien resorin/kaitaleen (miksi sitä nyt sitten kutsutaankaan) niin siististi ja hienosti. Olisiko sinulla tähän vinkkiä että miten teet?
    t Paula

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytän resorikanttauksissa peitetikkikonetta ja nauhanohjainta siinä apuna. Vanhemmissa ompeluksissa on käytetty saumuria ja ompelukoneen kaksoisneulaa. Peitetikillä saa kyllä tosi siistiä jälkeä :) Ompelukoneella tehdyistä kanttauksista on ollut ainakin parissa blogissa hyviä ohjeita, kun nyt vain muistaisi missä.

      Poista
  5. Suloinen kettupaita ja ihana mekko, kyllä meillä menisi ihan päiväkäytössä! :)

    VastaaPoista
  6. Oi miten suloinen kettupaita! Ja mekkona meis meillä kukkainen, kiva värikäs! Siivousvimma tännepäin kiitos, miksiköhän minulle koskaan ei tule tätä tautia?

    VastaaPoista
  7. Ihania molemmat, varsinkin kettu kukkineen!

    Tykkään tuosta pikkupilkullisesta kankaasta, käy kivasti yhteen ompputrikoon kanssa, jota minunkin kaapista vielä löytyisi. Muistatko mistä pilkkukangas on peräisin?

    Minulla kevätvaatteiden ompeluvimma ja siivousvimma vielä painivat kumpi pääsee niskan päälle, ompeluvimma on vielä voitolla... ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pilkullinen trikoo on lojunut tosi kauan kaapissa, mutta olisikohan joskus tilattu Iinulta. Harmi, kun useimpia kankaita on tarjolla vain pieniä määriä hetken aikaa.

      Poista
  8. tosi pirteä <3 ihana kettu ja kivasti yhdistelty trikoot. tykkään.

    VastaaPoista
  9. Suloinen kettupaita ja todella kaunis tuo mekon kangas!

    VastaaPoista
  10. Ihana kettunen! Ei mulle kyllä tullut mekkosesta yhtään yöppi mieleen. ;-)

    VastaaPoista
  11. Heippa!
    ihana..ihana kettupaita, niin mageet värit ja suloinen keltainen kettu. Olet taitava. ja tuosta mekosta ei kyllä tule yöppi mieleen..vaan kesäinen mekko!
    t. hanna

    VastaaPoista
  12. Ihanan kesäisiä :) Sinulle olisi jotain blogissani :)

    VastaaPoista
  13. Mieletön kettupaita! Ihanainen mekkokin...

    VastaaPoista
  14. Ihania ompeluksia blogi pullollaan :)

    VastaaPoista
  15. Kettu on hirmu sulonen! Ja mekon kangas ihana löytö, sopii päiväkäyttöön :) Tulispa se siivousvimma täälläkin poikkeamaan.

    VastaaPoista
  16. Hei! Aivan ihania ompeluksia olet tehnyt! Etsin kokemuksia Pfaffin Ambition -koneista, ja päädyin blogiisi. Oletko ollut koneeseen tyytyväinen? Varsinkin applikointikokemukset kiinnostaisivat. Sain Ambition 1.5:n eilen, ja olen vasta tutustumassa koneeseen. Kokeilin paininjalan puristuksen säätöä, ja vaikka säädin puristuksen minimiin, en huomannut käytännössä mitään eroa normaaliasetukseen. Itse asiassa löysimmälläkin säädöllä paininjalka tuntuu puristavan kangasta niin, ettei kangasta saa käännettyä edes loivasti nostamatta paininjalkaa ylös. Mikä on oma kokemuksesi tuosta ominaisuudesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääks, olen unohtanut vastailla sinulle! Anteeksi, olet ehkä jo ratkaissut ongelmankin.. Minulla auttoi aplikoinnissa se, ettei valitse ainakaan pieniin kuvioihin ns. aplikointitikkiä, eli sitä z-siksakkia. Yhden kierroksen kevensin paininjalan puristusta, ja ehdottomasti kannattaa ottaa se yläsyöttö pois päältä. Se hankaloittaa kääntelyä melkoisesti.

      Koneeseen olen ollut tyytyväinen, ainoastaan risoo se pakki, en ole ihan sinut sen kanssa vieläkään.. Sen lisäksi ihmettelen myös sitä painiketta jolla kone tikkaa ilman jalkapainiketta. Sitä voi vahingossa painaa aika helposti! Pari kertaa olen meinannut saada sydärin :D

      Poista
  17. Ihana kettu paita ja mekkonen...on niin kesäinen olo kun katsoo näitä tekeleitä. Hyvää pääsiäisen aikaa :)

    VastaaPoista