torstai 23. huhtikuuta 2009

Bambu-body



Kaappiin oli jäänyt pala Myllymuksujen apinakangasta, mietin mitä siitäkin tekis, se nyt päätyi tälläiseksi bodyksi. Koko on 74 cm, mutta koitin tehdä reilunpituisen, että ei olis heti pieni. No se olikin ihan sopivan kokoinen. Mä oon niin tykästynyt noihin ruskeisiin. Meillä on pari pöllöpaitaa entuudestaan, mutta kun alkaa väkisinkin käymään pieneks. Toi bambu kun on niin ihanan pehmeetä :) Toi oli mun ensimmäinen itsetehty body, ja seuraavaks kyllä kaivan jonkun kaavan jostain, ni takuulla pääsee vähemmällä pähkäilyllä. Oikee harjotuskappale, kun en ole koskaan tollaista reunaa ommellut resorilla. Siihen nähden toi onnistui ihan kivasti, eikä ollut vaikea ommella.

2 kommenttia:

  1. kivannäköinen body! itse en uskaltais varmaan ollenkaan lähteä ilman valmiskaavaa tekemään mitään, joten tosi onnistunut siis. :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä se muakin vähän epäilytti, että tuleeko tosta mitään :) Luulen että mukamas pääsee vähemmällä, kun ei piirtele kaavoja. Oikeesti olis varmaan helpompi ja nopeempi tehdä kaavan kanssa ja ei tarvitsisi miettiä niin paljoa. Ei vaan aina tahdo löytyä tarvittavaa kaavaa just sillon kun inspiraatio iskee :)

    VastaaPoista