torstai 29. lokakuuta 2009

Mäyräkoiraa ja Kurrea



Velourhousut mäyräkoirakuvalla kokoa 116 cm pojalle taas. Housut on tehty omalla kaavalla. Mittailtiinkin moneen kertaan ja sovitettiin, pitäisi nyt olla sopivat! Monet housut aiheuttaa suunnatonta kiukkua, kun ei pysy ylhäällä. (kuminauhat muuten veltostuu joistakin ostohousuista todella nopeasti) Näistä tuli tälläiset "olohousut".. Laitoin ensimmäistä kertaa kuminauhat lahkeisiin, niissä on hiukan kasvunvaraakin, kun voi tehdä pidemmät lahkeet.

Idean mäyräkoiraan sain PimPam-blogista, jossa oli lahkeessa hieno veturikuva joka kiersi sinne takapuolelle. Laitoin tuolle mäyräkoiralle tuollaisen "irtokorvan", niin sai sille hiukan enemmän ilmettä, kun on noin yksivärinenkin. Näitä voisi tehdä parit lisääkin, harmi vaan, että suurinosa noista minun veloureista / joustofroteista on "tyttövärisiä", tai liian pieniä paloja.




Hmm, ja sitten tämä kurrepaita. Kurret on painettu Folk Art Fabricin väreillä ihan yhdellä sabluunalla. Paidasta ei tullut yhtään sellainen kuin alkujaan piti. Olin ajatellut painaa syksyisiä lehtiä ja ehkä tammenterhojakin ja noita oravia.. Tuo trikoo on sitten niin kummallisen väristä, ettei siihen sopinut mikään. (Ei ole keltainen eikä oranssi, vaan jotain siltä väliltä.) Tein hihat ensin erilaisella kuvioinnilla, ja en tykännyt niistä yhtään. Värejä sekoittelin monenlaisia, muttei onnistunut niin ei. Leikkasin uudet hihat ja tyydyin pelkkiin oraviin.. ja jätin kaikki yksityiskohdatkin pois kun alkoi ärsyttää koko kurrepaita. Enkä taida tuosta vieläkään pitää. Orava on sinänsä ihan onnistunut, ja hauskan näköinen tuo kuviointikin kaukaa katsoen. Mutta mulle tulee silti joku mielleyhtymä siihen vanhaan Kop:in oravaan :) puutuisi vaan että paita olisi sininen (tai orava)..
Paita on tytölle eli on noin 80 cm. Kangas on ihan puuvillatrikoota, joskus ostettu jostain kangaskaupasta missä ilmeisesti melko vääristävä valaistus, kun tuollaista olen mennyt ostamaan :D

22 kommenttia:

  1. Hienot housut! Ja onhan tuo mäyräkoira mullakin mielessä juurikin tollein kiertävänä ollut, hyvälle näyttää toteutettuna :)

    Paita on hieno myös, mutta kun sanoit niin kop:n oravahan tuosta mieleen tulee :D Orava kyllä taitaa yksivärisenä olla aika vaikea toteuttaa ilman, että kop siitä mieleen tulisi.

    VastaaPoista
  2. Hienot housut lärppäkorvalla :) Ja paita myös! Nyt kun sanoit tuon KOP oravan, niin sehän se. Mutta sehän alkaa olla jo ihan retro kuvio näinä päivinä, että sopii näihin retroväreihinkin hienosti. ;)

    VastaaPoista
  3. Ihanat housut! Mie en ole vieläkään toteuttanut noita irtolärpäkkeitä, vaikka mielessä ollut monta kertaa! Ja nyt alan kehitellä pakkomiellettä semmosesta trikoosta mitä siulla on ankkapaidassa, valkoinen keltaisilla raidoilla. Piti eilen ihan käydä Ek:ssa etsiiskin :-D Se on vaan niin kolahtanut minuun!

    Ja tuo oravapaita. Ei miulla tullu mikään kopin orava mieleen, ennenkuin sanoit ;-) Iteasiassa tuli mieleen småfolkin vaatteet ja voin sanoa, että tykkään!! Ihan vaan reilusti oravat käyttöön, tosi kiva paita!!!

    VastaaPoista
  4. Ihanat koirahousut, olen kanssa miettinyt täällä koiraa teemaa..ikuisten lintujeni sijaan :).
    Tuo orava tuo minullekin mieleen KOPin mutta eihän se ole mikään huonoasia, kuten Piia sanoi retrokuvio retrovaatteisiin.

    VastaaPoista
  5. voi miten ihania juttuja olet taas tehnyt! <3

    VastaaPoista
  6. Mun mielestä oravapaita on tosi kiva. Retroilu - tai siis tarkemmin sanottuna 70-luvun värimaailma - on kai luonteeltaan vähän sellaista, että se vaatii värisilmän lisäksi tietynlaista hullua heittäytymistä ja sovinnaisuudesta irtipäästämistä. Moni ihasteltu ostovaate on sellainen, että raaka-aineiden ja keskeneräisten töiden kohdalla harva arvaisi valmiin työn päätyvän hitiksi. Suomalaiset ovat tottuneet tosi hillittyyn värimaailmaan.

    Itse olen puoliksi eteläeurooppalainen ja varsin tumma suomalaiseksi. Olen aina rakastanut shoppailua esim. Saksassa, Italiassa ja Espanjassa, mistä löydän vahvoja värejä, jotka itse asiassa ovat usein näitä Suomessakin 70-luvulla käytettyjä värejä. Jos laitan päälleni useille suomalaisille ihanasti sopivia pastellivärejä tai harmaata, näytän ihan sairaalta ja ihon väri taittuu vihertäväksi!

    Eli rohkeasti vaan käyttämään vahvoja värejä, muotoja ja kuoseja lastenvaatteissa etenkin.

    VastaaPoista
  7. Ihanat housut ja paita! Ei mulla kopin orava tullut mieleen, ainakaan ennen kuin sanoit ;) Mä olen taas hulluna tuollaisiin oranssinkeltaisiin sävyihin, hieno paita. :)

    VastaaPoista
  8. Tosi kivat housut ja malli näyttää tosiaan hyvältä. Meillekin kaikki valmishousut ja myös kaavat on liian leveitä. Nyt olen minäkin ommellut muutamat housut itse, jotta olen saanut sopivia.

    Koppi paita on kanssa kiva ;D Täytyy olla tiettyä ikäpolvea, että tulee koppi mieleen. Nuoremmat ei edes tiedä mikä se sellainen KOP on tai eivät edes muista Meritaa ;)Kuten edellä olevatkin ovat sanoneet: retroväreillä retropaita.

    VastaaPoista
  9. Ihania! Hyvä idea toi mäyräkoira lahkeeseen. Ja paidasta tykkään. Ei tullut kop mieleen, ennen kuin sanoit.. ;D

    VastaaPoista
  10. Hah, tuli mieleen kun lapsena kysyin kaverilta, että missä sun äiti on töissä? Vastaus oli :Kopissa. Ihmettelenin sitä tosi pitkään, enkä kehdannut kysyä, kun ajattelin että kamala työpaikka olla kopissa =D. Enpäs ollut totakaan muistanut, mutta koppioravasi muistutti =). Vaikka mulle ei tullut tuosta se kyllä mieleen, ainoastaan ihana retropaita.
    Tuli kuminauhojen löystymisestä mieleen, että käytätkö huuhteluainetta? Se voi löystyttää kumppareita.

    VastaaPoista
  11. Mä tykkään ihan hirveesti tosta orava paidasta. Se on tosi supersulonen ja jos näkisin kaupassa varmaan ostaisin!

    VastaaPoista
  12. Hienot työt!
    Mummilla on mäyräkoira, joten meillä fanitetaan sellaisia täysillä. Oravasi on yksityiskohtaisempi kuin KOPin logo. Itse joudun painamaan kuviot yleensä kahdesti, saatko sinä tasaisen jäljen yhdellä kerralla? Jos saat onko sulla jokin niksi?

    VastaaPoista
  13. Kivat mäyris-housut ja minusta tuo paita on aivan huippukiva! Minullekin tuo KOP-orava tuli vasta mieleen, kun sinä sen sanoit:)

    Itse kyllä pidän tuosta puseron keltaisesta väristäkin!

    VastaaPoista
  14. Kivat housut ja ihana lörppis korva ja kiva paita..pitäsköhän munkin kokeilla tuota painamista...vaan ei jääköön se niille jotka sen osaa...

    VastaaPoista
  15. Kyllä oot tehny kauniita vaatteita taas kerran=)

    VastaaPoista
  16. Oho! Oho! Onpas makeat housut!!!! :)
    Ihana korva tuolla mäykyllä.
    Kurrepaitakin on superihana, ihan mahtavat värit ja todella upeasti onnistuneet kurrepainatukset!!! :)
    *katsoo suu auki*

    VastaaPoista
  17. Ihania kumpainenkin, minuun kyllä uppoaa nuo keltaisen ja ruskean yhdistelmät aina :)

    VastaaPoista
  18. Aivan mielettömän ihanat housut! Tätä ideaa pitää lainata, meillä kun mäykkyjä on kolme kappaletta täällä kotona. =D

    VastaaPoista
  19. Tosi kivoja vaatteita molemmat! Ja ei tullut KOP:n orava mieleen tuosta kurrepaidasta minulle! Ei edes jälkikäteen! :)

    VastaaPoista
  20. Hyvänäköiset ja malliset housut.
    Oravapaita on ihana!! Ei tule mullakaan siitä KOPin oravat mieleen. :)

    VastaaPoista
  21. Minä ihastuin täysin niin paitaan kuin housuihin. Paita on todella kauniin värinen, tykkään!! En tiedä edes Kop:ia joten ei tullut se orava mieleen :D

    VastaaPoista
  22. Marita: Joskus on painettava toistamiseen, jos väri ei ole tullut tasaisesti. Varsinkin tummat värit ja isommat pinnat jää helposti laikukkaaksi. Tämän voi aika hyvin välttää kun jaksaa tuputella (kauan ja hartaasti) väriä senkin jälkeen kun se näyttää ihan tasaiselta. Väriä ei kuitenkaan kannata enää lisätä siinä vaiheessa(ainakaan paljoa), ellei hiukan anna välillä kuivahtaa. Minä en ole jaksanut kuivumisia odotella, kun en kiinnitä sabluunaa mitenkään.

    VastaaPoista