tiistai 3. marraskuuta 2009

Ihan pöllö lakki ja tunnustus

Tämä oli tälläinen kokeilulakki ja varsin pöllö siitä tulikin.. Päälipinta on fleeseä joka jäi yli tuosta ulkoilupuvun vuoresta. Lakin vuorena on tummanruskea velour ja aplikoinnissa käytetty micro- ja tavallista fleeseä sekä velouria. Korvien kohdalla sellaiset ympyrät pul kangasta, eipähän ainakaan tuule korviin. Lakkiin ei ollut mitään kaavaa, vaan otin mallia aiemmin tekemästäni trikoolakista. Tuo fleesekin loppui kesken kaiken ja jouduin laittamaan kaksi saumaa lakin alimmaiseen takaosaan. Pöllökuvasta tuli mielestäni ihan hauska, vaikkei se ehkä ole kyllä kovin tyttömäinen, eikä sovi edes noihin haalareihin.. Kaiken lisäksi lakista tuli niin sopiva, ettei taida kauaa edes mahtua.. Mutta tulipahan tehtyä. Seuraavasta sitten parempi :) toivottavasti..


Kuva on lakin ensimmäisestä sovituksesta, eikä ole vielä niskasauma ommeltu tässä vaiheessa. Pienensin kuvan ottamisen jälkeen hiukan tuota osaa joka on otsalla ja poskilla sekä niskasta hieman madalsin. Lakista tuli siis hiukan paremmin istuva kuin tuossa kuvassa. Eipä sitten enää tullut kuvailtua, niin laitoin tuon.



Sain Hipsulta lastenvaatteita esitteleviin blogeihin jaettavan tunnustuksen. Tämä oli kyllä iloinen yllätys! Kiitokset siis Hipsulle :)
Minä voisin antaa tämän vaikka kenelle, kun toinen toistaan ihanampia blogeja tulee seurailtua.

Tunnustus lähtee:
Selia by Riikalle : Ihania lastenvaatteita.
RuttuNutulle : Suloisia lastenvaatteita, ihania ideoita kauniisti toteutettuna ja esiteltynä.
Mikunlokiin : Kivoja lastenvaatteita ja elämänläheisiä juttuja.


14 kommenttia:

  1. Ompa hauska pöllö hattu ja hyvin sopii tytöllekkin..mun mielestä enää tänäpäivänä ei oo niin kovin rajottunutta tuo tytön vaattet ja värit/ pojan vastaavat, rohkeesti pojillakin pidetään "tyttöjen värejä" ja kukkakuvia...

    VastaaPoista
  2. Hauska :) Lastenvaatteiden pitää juuri olla tuollaisia hassun hauskoja! Meidän fleecelakki oli just sopiva tai vähän enemmän jopa pieni on venähtänyt käytössä niin paljon, että sopii varmasti koko talven.

    VastaaPoista
  3. Miksei muka pöllöhattu sopis tytöllekin? Ihan hyvin käy!

    Luulis, että fleece ja velour vähän käytössä venähtää ja sitten mahtuu vähän pidempään.

    VastaaPoista
  4. Mainio lakki! Ja tosiaan, ihan hyvin sopii tytöllekin :) Ja mielestäni mätsää haalariinkin. Ruskea ja punainen yhdessä on jees!

    VastaaPoista
  5. IhanA pöllö lakki, HAUSKA! :)

    VastaaPoista
  6. Tosi hauska, kiva malli :) Eikös ruskeaa voi yhdistää melkein minkä värin kanssa tahansa? Minusta ainakin voi.

    VastaaPoista
  7. Tosi mainio! On ainakin yksilöllinen! Idea on aivan ihana.

    VastaaPoista
  8. Tosi kiva, saa varmasti ohikulkijatkin hymyilemään :).
    Lastenvaatteiden kuuluukin olla iloisia! Ja meil käytetään paljonkin ruskeeta vaik tyttö onkin :)

    VastaaPoista
  9. Ihana hattu (hän itse ihan hurahtanut pöllöisiin).

    VastaaPoista
  10. Kiva kuulla, että fleese venähtää, eipä tullut itselle mieleen, ehkäpä toi sitten mahtuu kevätpuolellakin :) Noista väreistä, kyllä minustakin ruskea sopii melkein mihin vaan, mutta jotenkin toi lime ja oranssi ei minun silmään tuon punaisen kanssa ole ihan paras yhdistelmä. Talvipuku meillä onkin vielä hakusessa, eli en tiedä mikä siihen sitten sopii..

    VastaaPoista
  11. Söpötti!
    Mun mielestä värejä saa käyttää lapsilla vapautuneesti, mut siks varmaan kaikki aina luulee, meidän neitiä pojaks, kun ei ole aina puettuna päästä varpaisiin pitseihin, hörhelöihin ja pinkkiin :)

    VastaaPoista
  12. Hauska pöllö! :) Ja niin kuin muutkin ovat sanoneet, niin täysin sopii tytöllekin.

    VastaaPoista
  13. huippuhienoja käsitöitä sinulla täällä! vau! t:"ohikulkija" paula jyväskylästä

    VastaaPoista