torstai 11. helmikuuta 2010

Hippiekukkaa

Metsolasta löytyi aivan ihanaa puuvillaneulosta, tätä vain oli ihan pakko saada.. Tykkään siitä punaisesta, mutta kyllä tämä ruskeakin aivan ihanaa on. Hyvin samanoloista kuin Muru kankaat.Vähän kevättä ajatellen tein hupparin ja keltaisesta Kangastukun velourista housut. Huppariin olisin ehkä laittanut keltaisen hupunvuoren, kun oli vetoketjukin keltaisena, mutta ei sattunut olemaan oikeansävyistä.. Piti sitten tyytyä valkoiseen, mutta sopiihan sekin tuohon ihan kivasti. Tietääkö kukaan mistä löytyisi lämpimänkeltaista trikoota? Minä en ole sellaista löytänyt..




Ompelin vetoketjun nyt hiukan erilailla kuin yleensä, ja näin tulikin ihan kiva, siisti ja oli oikeastaan ihan helppo ommellakkin, kun jaksoi vaan ensin mittailla tuon helmankäänteen ja trikookaitaleen korkeuden. (Mikäköhän sen virallinen nimi nyt olikaan?)


Hupparin kaava on oma ja housut Ottobren Vilkas velourhousut.







Näitä lakkeja on pitänyt ommella aiemminkin , kaavat on odotellut.. Nyt sain pari tehtyä. Keltainen on velouria johon aplikoin samantyylisen kukan kuin hupparissa. Kaava on muokattu Ottobren trikookoomyssyn kaavasta. Molemmissa lakeissa on vuorena trikoo. Keltaisessa valkoinen ja kukallisessa ruskea.






Lakki on aika hauskanmallinen minusta. Keltaisesta ei valitettavasti nyt ole "päällä" kuvaa, kun en siitä onnistunut saamaan yhtään järkevää otosta.. On kyllä muuten ihan samanlainen, mutta hieman pienempi kuin kukallinen. Keltainen sopiikin mielestäni hupparin kanssa käytettäväksi ihan kivasti. Näin ei ole koko asu niin kukallinen.





Kankaasta riitti vielä juuri liivimekkoon (86 cm), kun tein helman hieman lyhyemmäksi. Nuo kanttaukset tein niin että jätin (sivu- ja olka) saumasta ompelematta juuri senverran että tuon kantin sai nauhankääntäjällä ommeltua. Näin sain resorin taitettua nurjalle sauman molemmin puolin, jolloin siitä ei tule ollenkaan niin paksua. Lopuksi siis ompelin ylimääräisen kantin yhteen ja tikkasin heti sauman viereen resorin leveydeltä kummallekkin puolen saumaa. Sitten vain leikkasin ihan ompeleen vierestä ylimääräiset pois. Tuo keltainen Myllymuksujen resori kun muutenkin on hiukan tukevampaa tekoa.





Sitten vielä nämä "murheenkryynit". Nämä kyllä aiheutti kiukkua, turhautumista ja mielipahaa.. Kaava essumekkoon on oma, ja siltäosin nämä onnistuikin. Kaikki muu sitten menikin pieleen.. Pakkoko sitä on harjoitella kalliille kankaille.. Ensimmäisessä essussa on Ikasyrin (JNY Design) viidakkojersey. Tämä onnistui muuten, mutta dif-säädöt ihan päin... Onneksi tämä on päällä silti ihan kivan näköinen, jollei haittaa että hiukan nuo olkaimet on rypyssä. Tikkauskin meni ihan ok, ja tein resoriin jatkokohdan, kun tässä mekossa ei ole ollenkaan sivusaumaa.



Pilviessulle ei käynyt yhtä "hyvin". Tässä oli diffi ihan hyvä, kuten näkyy ei paljon ryppyä. Paitsi kankaassa, kun se on tuossa kuvassa läpimärkä :D No siis jotenkin tuo resori oli aika outoa, sellaista vähän lerppua. Ajattelin ompelun jälkeen että kastelen ja silitän sen. Resorista lähti AIVAN älyttömästi väriä! En ole ikinä törmännyt resoriin josta lähtisi väriä.. Pesin niin kauan ettei enää lähtenyt ja laitoin kuivumaan. Seuraavana päivänä väriä oli silti levinnyt paikoitellen kankaalle. Koitin sitä pestä vielä (siksi märkänä kuvassa), eikä se tietenkään mihinkään lähde. Harmittaa suunnattomasti hukkaan heitetty työ, aika ja kangaskin!


Mutta opettavainen kokemus kuitenkin :) Jos joku haluaa essumekkoja tehdä trikoosta, kannattaa varmaan valita ennemmin interlocktrikoo, on vähän paksumpaa, eikä veny joka suuntaan. Kanttaukseenkin laittaisin ennemmin trikoon kuin resorin. (Minulla ei nyt sattunut vain olemaan oikean väristä.) Peitetikki vinkkejä en nyt uskalla noiden säätöjen osalta lähteä arvailemaan. Diffi oli 0,5 pilviessussa, jolloin taas tikki ei ollut ihan niin hyvää kuin tuossa toisessa.


Vastoinkäymisistä huolimatta tekisi mieli tehdä vielä joku onnistunutkin kappale. Nämä oli ihan kivannäköisiä päällä, ja voisi käyttää vaikka esim. farkkujen kanssa sellaisena piristyksenä paidan päällä. Meillä näitä nyt taidetaan käyttää ihan kotiessuina..


43 kommenttia:

  1. Harmi, kun oli vastainkäymisiä! :( Kaikki vaatteet kuitenkin tosi suloisia! Hippiekukkaa minäkin olen jo ollut ostamassa mutta toistaiseksi malttanut mieleni. Tosi söpösiä vaatteita sait kyllä siitä aikaan! :)

    VastaaPoista
  2. Upeita!
    Varsinkin tuosta kukkakankaasta tehtynä huppari ja mekko!
    Hauskan näköinen tuo essumekko, saisko päällä otettuna kuvaa?! :)
    Suloinen malli :D

    VastaaPoista
  3. Oih, aivan ihana kukkapuku, ja pipot kans! Tosi nätin kankaan olet löytänyt ja toteutus on kyllä niin ensiluokkaista, taas kerran! :)

    VastaaPoista
  4. Ihania!!! Mulla on tota kukkakangasta punasena, mutta kyllä tuo ruskea on hienoa jollei jopa hienompaa...aivan ihania ei voi taas kuin ihastella :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos!

    Sani voin koittaa laittaa essumekosta kuvaa lisäyksenä, tai seuraavaan postaukseen.

    LadyBird: Mistä mistä olet löytänyt punaisena? Myydään tietenkin vain Oulussa. Harmi kun netin kautta ei saa kaikkea mitä siellä myymälässä on.

    VastaaPoista
  6. Onneksi kaukaa kaunista, eli minusta tuo pilviessu on herttainen : ). Mutta näitähän sattuu ja pakko aina kokeilla ennen kuin oppii. Kaikkiaan ihania vaatteita! : )

    VastaaPoista
  7. Ihanaa kukkakangasta, tykästyin vaikka en retrosta välitäkään. Keltaista trikoota on ainakin joskus ollut Hilcon valikoimissa. Sain sitä kaupantekijäiseksi joskus yli vuosi sitten Stokkan hullun päivien aikana Ottobrestä ostoksia tehdessä. Vilkas kaava on ollut minullekin mieluinen olen kaikki housut tyttärelle tehnyt sillä kaavalla. Housut istuvat tosi hyvin jalkaan.

    VastaaPoista
  8. Tosi söpöt nuo kukkahuppari ja -myssyt! Muutenkin aina ihaillen katselen sun tuotoksia. :)

    VastaaPoista
  9. Hauska idea tehdä peppimekko trikoosta!

    Paras näistä on kuitenkin pikku kukkamekkonen, ihastuttava, harmi, etten voi saada tuota kangasta...

    VastaaPoista
  10. Ei ole ollenkaan nuo vastoinkäymiset kivoja ;(
    Myssyt ovat ihania! Olisikohan sinulla innostusta skannata kaavoja blogiisi, meidän pienelle miehelle tahtoisin samanmallisen....
    (vienolla äänellä pyytää hän... ;D)

    VastaaPoista
  11. You are making lovely clothes! Very good hand craft. :-)

    VastaaPoista
  12. Aivan ihanaisia olet taas ommellut!
    Minä ihastuin erityisesti hippikukkasiin ja keltaiseen, niihin hattuihinkin :)

    VastaaPoista
  13. Voi, ihania taas! Mun silmään kaikki näyttää tosi hienoilta, enkä näe mitään vikaa, mutta omistaan on aina niin kriittinen. Tuo kukkakangas on ihanaa! Tuo mekko varsinkin on ihku!

    VastaaPoista
  14. Ihania juttuja olet ommellut taas. Tuota ruskeaa kukkakangasta haluaisin minäkin.
    Nyt en kyllä ymmärtänyt, miten sä ton kantin teit siinä mekossa. Ois kiva käsittää...

    VastaaPoista
  15. Ihania lakkeja. Saanko kysyä, miten ompelit tuon solmittavan osuuden ja sen päät? Ompelitko peitetikillä ensin pelkkää kanttia ja sitten lakin osuuden ja taas pelkkää kanttia ja lopuksi päättelit päät jotenkin? Vai miten? Kiitti neuvosta, ku en oo saanut kokeiltua, vaikka pohtinut olen...

    VastaaPoista
  16. Oikein kauniit vaatteet. Tuo Hippie minuakin kiinnostaa, mutta yritän hillitä itseäni. Minä löysin ihan just passelia keltaista trikoota tuohon metsolan velouriin Kangastukusta.

    VastaaPoista
  17. Ihania oot taas tehny..ja tuo hippie kukkakangas on aivan ihanaa..eilen jo vähällä oli etten ois tilannu,mutta maltoin silti mieleni... meillä siitä oranssista on Liljalle haalaria ja itelle tunika ja paita...

    VastaaPoista
  18. Voiiii!!! Ihania kaikki!! Etenkin tuo huppari ja nuo myssyt!! Mie TAHON KANS tuota hippie kangasta!! :)

    VastaaPoista
  19. Voi miten ihana tuo kukkahuppari ja lakki! Ihan megasöpö! Tuota viidakkokangasta minäkin haaveilen saavani, se on ihanaa! Metsolaan kuulemma tulossa kohta lisää ;)

    En siis ole ainoa jolla vastustaa ;) Harmi vaan! Joskus mietin että kyllähän v.....tais jos resorista lähtisikin väriä....ja nyt sulle sitten kävi niin! Ihme resoria?!

    VastaaPoista
  20. Voi kiitos kaikille kommenteistanne :)

    Maarit: Voin yrittää saada hatun kaavaa jossain järkevässä muodossa tänne.

    Anonyymi: Ei ihme jos et ymmärtänyt, oli aika epäselvä tuo minun selostus. Jätin siis toista kädentien kanttia varten mekon sivusaumasta reilun sentin ompelematta. Kantinhan voisi ommella ensin ja sitten vasta sivusauman, mutta näin tehdessä saumurilla on aika vaikea ommella sivusaumaa ajamatta kantin yli. (Onnistuisihan se varmasti niinkin kyllä) Minä nyt kokeilin näin erilailla. Eli siitä aukiolevasta saumanreunasta sain pujotettua tuonne nauhankääntäjään. (Jossain blogissa katselin, että pääntietä varten leikattu pieni viilto, josta kantti ommeltu, näin ei jäisi saumankohdan kanssa päällekkäin lainkaan.) Kun kantti on paikallaan ompelin alku-ja loppupään kantin ensin yhteen ja taitoin päät eri suuntiin. Lopuksi vielä ompelin päät ihan sauman vierestä kiinni ja leikkasin ylimääräiset pois. Pääntietä varten taas jätin olkasauman reunaan pienen kolon ja ompelin samalla lailla.

    Anonyymi: Tein lakit juuri noin kuin arvelitkin, eli ensin pelkkää nauhaa, lakki väliin ja taas nauhaa. Lopuksi käänsin nauhan päästä reunan sinne kantin sisälle ja viimeistelin ompelukoneella.

    Mari: Kiitos vinkistä, pitää lähteä tutkailemaan trikoita! :)

    VastaaPoista
  21. Miten toinen voikaan olla noin suloinen hupparissaan ja myssyssään? :)

    VastaaPoista
  22. Aivan ihanaa taas! Kukallinen kangas on ihanaa ja sopii noihin ompeluksiisi tosi hyvin!

    VastaaPoista
  23. Tuo ruskea hippie kangas on ihan mahtavaa! Ihan yksi mun suosikeista. Pitäisköhän käydä ostamassa sitä ihan itselle vaan :D Mulla on hihaton tunika oranssista vastaavasta kankaasta ja se on ihana kesällä.

    Nuo lakit on kyllä söpöjä, minäkin oon tuosta kaavasta tykännyt. Sinä oot mahdottoman kärsivällinen ja taidokas applikoimaan. Tuo kukkakakin on niin siististi tehty! Liivimekot näyttää kivoilta näin kuvista kertomistasi epäonnistumisista huolimatta.

    VastaaPoista
  24. Ihania nuo Hippiejutut! Pitkästä aikaa kangas jota olisi melkein pakko saada.

    VastaaPoista
  25. Samaista kukkakangasta on minullekin tulossa:)

    Tosi kauniita vaatteita olet taas ommellut. Muistatko, missä noiden lakkien kaava oli?

    VastaaPoista
  26. Aivan ihanan söpöjä vaatteita!! :D Tuon lakkien kaavan haluaisin minäkin saada käsiini. Minulla on hieman samantyylinen kaava Ottobren tekoturkis(muistaakseni)hatusta, siitähän voisi varmaan muokata.

    Kangastukussa on keltaoranssia interlockia http://www.kangastukku.com/?p=109159&page=Product Mutta en tiedä onko se hakemasi sävy.

    Minkä valmistajan resoria sinulla oli josta lähti väriä?

    VastaaPoista
  27. PikkuHoo: Melkein olisikin tehnyt mieli tehdä itselle paita tuosta :D

    Ilona ja Hanna-Riikka: Lakin kaava on muokattu Ottobre 1 / 2005 trikoomyssystä. Vähän lupailin että laittaisin kaavan tänne, mutta katsotaan saanko linkitettyä (lähinnä pitää hommata sivutilaa jostain) Minulla on kaava pdf muodossa, eli jos joku nyt haluaa ihan tuon minun muokkauksilla, voi laittaa s.posti osoitteen mailina mulle, niin laitan tulemaan. Lakkin kaava on kokoa 46-48. Tein 48 koon ja on hiukan kasvunvaraakin. Kiitos trikoo vinkistä :)

    VastaaPoista
  28. AIvan ihania juttuja! Ei nuista kuvista näe mitään vikaa, mutta oma silmä se tarttuu aina johonkin! Tyhmä ei huomaa ja viisas ei kerro.. :D

    Ihana tuo lakki! Minäkin haluan tehä tuommosen!
    Laitan sulle sähköpostia, niin voit varmaan kaavan lähettää sinne..

    Oletko jaksanut vuorittaa tuon hupparin kokonaan?

    VastaaPoista
  29. Todella ihania vaatteita taas kerran, varsinkin nuo myssyt on söpöjä, harmi että meillä ei ole niin pientä käyttäjää jolle noita vois ommella. Mulla on ollu kans tarkotus ommella peppiessu, mutta aloitan varmaan turvallisesti ihan joustamattomasta kankaasta :)Ihanan näköisiä nuo essut ovat kyllä.

    VastaaPoista
  30. Mainitsit jossain, että tilasit peitetikkikoneeseen HAx1SP neuloja. Minkä merkkisiä ne on? Osaisin kysyä paikallisista...

    VastaaPoista
  31. ihania vaatteita oot tehny. Ja tuo takki oli tosi hieno!

    VastaaPoista
  32. Aivan ihania vaatteita kaikki! Ihanaa tuo kukkakangas...

    VastaaPoista
  33. Annika: Hupparissa ei ole vuorta kuin hupussa. Niin ja vetoketjun vieressä on etualavara. Piti oikein lehdestä tarkistaa mikä sen nimi on :D Laitoin sulle s.postilla kaavat.

    Anonyymi: Peitetikkikoneen neulat on Schmetz merkkisiä.

    VastaaPoista
  34. Hanna-Riikka: En huomannut vastata tuohon resori kysymykseen. En yhtään muista mistä se resori on ostettu. Voisi olla jättirätin resoria, niistä kun ei aina tiedä mitä saa.. En sitä ainakaan ole netin kautta tilannut.

    VastaaPoista
  35. Aivan ihanat! Muistakseni minulla on vähän samanlaista puuvullakangasta hyllyssä. Täytyy tarkistaa..

    VastaaPoista
  36. Aivan ihania taasen oot saanu aikaiseksi! Niin ja ihanista kankaistakin!

    VastaaPoista
  37. Hippie-kangas on kyllä niin ihanaa! Itselleni voisin haluta siitä paidan, kun ei ehkä pojalle kuitenkaan käy. Hyvin onnistuneita ompeluksia jälleen kerran. :)

    VastaaPoista
  38. Ihania vaatteita! Silmiin pisti erityisesti tuo kukka liivari.. Nii söpö! =)

    VastaaPoista
  39. Kerjuuviesti lähtenyt sähköpostiin, toiveissa siis ihanaisen myssyn kaava.

    VastaaPoista
  40. Ei sinulla sattuisi olemaan tuon mekon kaavaa? Olen joka paikasta sitä etsinyt.

    VastaaPoista
  41. Ihania ompeluksia! Minuakin himottaisi tuo mekon kaava, sillä olen joka paikasta etsinyt tuollaista huonolla menestyksellä.

    VastaaPoista
  42. Sannikka ja Katja: En nyt kyllä yhtään enää muista, millä kaavalla tuon tein. Voi olla että otin mallia yhdestä mekosta, jonka taas olin aiemmin tehnyt omalla kaavalla.

    Ottobren lehdistä kuitenkin löytyy ihan perusliivarien kaavoja esim. 3 / 2005 ja 4 / 2008 Toinen näistä mekoista oli melko lyhyen mallinen ja toisessa taas on napit olkapäillä.

    VastaaPoista