perjantai 30. huhtikuuta 2010

Jotain pientä

Kukallisesta velourista (Kangastukusta) tein mekon ihan harjoitellakseni olkaimien kanttausta peitetikkikoneen avulla. Tuo kurvi on niin jyrkkä, että ainakaan minä en ole onnistunut näitä yhdellä kertaa ompelemaan. Tästä tulikin parempi kuin odotinkaan, vielä kun käyttäisi trikoota eikä resoria kanttaukseen, saisi vielä paremman..

Mekkoon olen kaavat piirrellyt jo joskus ompeluinnostuksen alkumetreillä. Sattui nyt löytymään ja kun meillä on ollut yksi kiva mekko samalla kaavalla, ajattelin tehdä toisenkin hieman suuremmassa koossa.

Tässä näkyy tuo kurvi ja kanttaus. Vasemmassa kuvassa oikealta puolelta ja oikeassa nurjalta. Eli ensin on kantattu olkaimen toinen puoli ja katkaistu resori ihan reunasta, toisen puolen kanttaus jatkuu tämän ensimmäisen yli. Nurjalle en enää lähtenyt resoria mitenkään taittelemaan vaan ompelin ainoastaan tiheällä siksakilla ja katkaisin. Kam neppi siis kiinnittää tuon ylimääräisen resorin, joka on taitettu nurjalle. Näin tuosta ei tule liian tönkköä, ja jos käyttäisi esim. trikoota tulisi huomattavasti ohuempi vielä.


Tilauksesta ommeltu vaaleanpunainen velour hiippamyssy kirsikoilla ja pienellä leppäkertulla. Tästä tuli omasta mielestä melkoisen söpönen :) Hiipassa on taas nauhanpätkä koristeena (Farbenmix), jää kuvassa aika varjoon.


Molemmille omat keväisemmät pipot. Vaaleanpunainen tähtitrikoo on Ikasyriltä ja raidallinen saatu lahjaksi :) Tytön pipo on ihan tavallinen ja raidallinen on mallia pitkä. Tämä on ommeltu Mikun blogin inspiroimana, sieltä löytyy pipon ompeluun hyvä ohje. Minun versio taitaa olla hiukan lyhyempi ja sivusaumojakaan ei tullut kuin yksi, muuten toteutus on aika lailla ohjeen mukainen. Kiitos siis Mikulle mainiosta ohjeesta :)

Kuvasta näkee, ettei raidat ole ihan kohdallaan, saumuri pitäisi kai huoltaa. Vaikka kuinka laittaisi raidat kohdakkain, niin paininjalan alla tapahtuu jotain kummaa..?

Meinasi unohtua.. Oikein iloista vappua kaikille!!

19 kommenttia:

  1. Siistiä jälkeä! Kunpa pystyisin itse samaan :) Kauniita vaatteita olet jälleen tehnyt.
    Mä mittailen pojan päänympäryksen jos löydän mittanauhan muuton jäljiltä, laitan sulle sitten sähköpostia sen kettulakin tilauksen tiimoilta? :)

    VastaaPoista
  2. Tulipa taas kivoja ompeluksia! Tuo mekon kaava on ihanan simppeli ja toimiva kuitenkin, tykkään paljon. Itselläni ei ole mitään kokemusta tai tietoakaan peitetikkikoneesta, joten katselen vain ymmmyrkäisenä työsi jälkeä :)

    Ihanat myssyt ja ihana toi aplikointi tuossa hiippamyssyssä!

    VastaaPoista
  3. Mekko on ihanan raikas ja todella siistit kanttaukset!

    VastaaPoista
  4. Ihana mekko! Ja kiva idea toi kantinpään "vangitseminen" nepillä :)

    VastaaPoista
  5. Kivasti nuo kurvit sait tehtyä! Kurja, ettei koneella saa niitä tehtyä suoraan. Mä oon muutamia tapoja nähnyt ja miettinyt, mutta kokeiluasteelle en ole vielä suoriutunut.

    VastaaPoista
  6. ihanan raikas mekko ja siististi on kantattu..hieno kirsikka aplikointa ja ihana leppis..

    VastaaPoista
  7. Kirsikkapipo on ihan huippu!!! :) Kaikki tietty ihania! :)

    VastaaPoista
  8. Ihana raikas mekko! Ja tosi siististi olet kantannut..ja ihan mulle uudella tekniikalla. Toimii!! Hauskaa vapppua teillekin! :)

    VastaaPoista
  9. Kiva vinkki kanttaukseen!

    Ja tuo hiippahattu on niiiiiin suloinen...

    VastaaPoista
  10. Ihana mekkokangas!! Ja mekko tietty kans. :)

    VastaaPoista
  11. Ootpas keksiny hyvän keinon tehä tuo kanttaus!! Mie en kanssa saa jyrkkää kurvia onnistumana kunnolla, joten tuo voisi toimia :)

    Ihania hattusia jälleen! Tuota tähtitrikoota olisi pitäny älytä ajoissa ostaa... Mutta on miulle nyt jotain Ikasyriltä tulossa ;-D

    Kiva kun ohjeesta on iloa!!

    VastaaPoista
  12. Kaunis mekko ja pipot ovat niin hienoja!

    VastaaPoista
  13. Aivan uskomattoman ihana pieni mekko! ^^

    VastaaPoista
  14. Tosi ihania ompeluksia kuten aina! Haluaisin tehdä tuollaisia mekkosia, vaan kun eipä tuo 6-vee enää tuollaisia käytä, harmi.. Pitää sitten vaikka tehdä tuon oloisia hattuja kuten tuo tähtipipo, nuokin ovat tosi kivoja!

    Käytätkö muuten peitetikkikoneessasi trikookankaille pallokärkineulaa? Minä huomasin juuri, että minulla koneen neulat ovat rei´ittäneet trikoon ompeleiden kohdalta ihan pilalle :( Mistähän edes löytyy sellaisia neuloja jotka sopisivat tuollaiselle kankaalle...

    VastaaPoista
  15. Kiitos kaikille :)

    PipetiPoo: Laita vaan postia :)

    Onnekas: Minulla on peitetikkikoneessa Schmetzin HA x 1SP neuloja. (erikoispallokärki) Nuo ei ole trikoota rei'ittänyt. Neuloja kuulemma saa ainakin Pikku-Auringon nettikaupasta. Tosin on niitä varmaan muunkin merkkisiä vastaavia. Minä tilasin neulat koneen maahantuojalta, mutta olivat paljon kalliimpia siellä.

    VastaaPoista
  16. Ihana mekko, millanen ompelukone sulla on? Ite oon miettiny vaihtamista nimittäin!!!

    VastaaPoista
  17. Minnariitta: Minun ompelukone on Brotherin sellainen melko perusmallinen kone. Mikään ammattilaisen kone tuo ei kyllä ole, mutta hyvin on toiminut ja ihan tyytyväinen olen ollut.

    VastaaPoista
  18. Olen katsellut kangastukusta noita kuviollisia veloureita, mutta en ole osannut päättää tilaisinko. Hyvältähän tuo näyttää valmiina vaatteena. ja tuo kirsikkamyssy on todella söpönen.

    VastaaPoista