tiistai 20. huhtikuuta 2010

Kesätakki

Pinkistä omppukankaasta tuli kesätakki. Kangas on samaan aikaan Iinulta tilattu kuin aiemmin tekemäni kevättakin kangaskin. Tästä piti tulla mekko, mutta kangas sopii takiksi niin hyvin, että takki siitä tulikin :) Koska olin tilannut vain 60 cm kangasta, piti vähän soveltaa, että sain sen riittämään.

Takki on omilla kaavoilla ommeltu ja raglansaumat hihoissa on reunustettu vinonauhalla ja ommeltu etu- ja takakappaleiden päälle. Vuorena ihan tavallista puuvillakangasta, välissä ei ole mitään, joten on siis ihan kesätakki.


Takin "juju" löytyykin selkäpuolelta. Kangas riitti hienosti ja oikeastaan tästä tuli aika kiva näin. Lintu on aplikoitu samalla kankaalla kuin vuori ja takakappale. Jotenkin tuo omppukangas sopii tuohon lintukuvaan pohjaksi, vaikka on itsessäänkin jo kirjava.


Tyttö ainakin ihastui takkiin, sitä kun ei olisi lainkaan saanut riisua, ja seuraavana päivänäkin se haettiin ihan omin luvin..


Hupusta piti tulla vain vähän hiippamainen, mutta kyllä se ihan kunnon hiipalta näyttää :D



Lintukin näkyy vaikka huppu onkin melko pitkä. Kuva on vähän varjossa otettu, joten värit ei ole kovin hyvät.



Tässä vielä lähikuva, oli kyllä kiva ja helppo aplikoida puuvillakankaalle kaikkien noiden joustavien jälkeen.


Myydään kevättakki
Lopuksi vielä aiemmin tilauksesta tekemäni takki, joka kaikesta huolimatta on jäänyt lunastamatta. Tämä on meille tarpeeton, joten olisi myynnissä. Takki on 1-2 vuotiaan kokoa. Tästä saisi joku nyt tyttömäisillä väreillä kevättakin :) Takissa siis välivuorena microfleese, sisävuori puuvillaa kuten päälikangaskin. Lisää juttua ja kuvia takista löytyy täältä.

Onnellinen olisin, jos tästä saisi 55 € + (postikulut, tulee maksikirjeenä) MYYTY

27 kommenttia:

  1. Voi miten suloinen omppu-takki ja omistaja! Ja kuka onkaan tuon toisen ihanuuden jättänyt lunastamatta?! Voi kun olis isompi :)

    VastaaPoista
  2. Kiva kesätakki ja hienosti sovellettu, monesti parhaat ideat tuleekin kun materiaalia on niukasti. Onpa kurjaa, että joku ei ole lunastanut tilauksiaan, meillekin pitäisi olla paljon isompi.

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva takki :) Pitäis vaan olla luovuutta just tuon suhteen, tilaan itse usein puolen metrin pätkiä ja joihinkin juttuihin se on tosi nippa nappa! Mut tollaisella kekseliäisyydellä varmasti saisin paljon aikaan!

    Ihana tuo tyttöjen kevättakki, harmi että ei ole sen kokoista tyttöä meillä :) Ja pojalle hiukan hempeet värit ;)

    VastaaPoista
  4. Ihana takki taas kerran ja voi kurjuutta kun tekemäsi hieno takki jäänyt lunastamatta. Meillekin pitäisi tyttömäinen takki olla jo 5-vuotiaan kokoa ja pojalle tuo on ehkä hiukan hempeä :-). Toivottavasti saat kaupaksi!

    VastaaPoista
  5. Ihana toi Ompputakki! Sä tosta vaan hurauttelet takkeja...milloinkahan minä uskaltaisin kokeilla?!

    Tosi tylsää kun jäi noin ihana takki lunastamatta! Toivottavasti saat kaupaksi!

    VastaaPoista
  6. Meille meille meille!!

    Laitan sulle sähköpostia!

    VastaaPoista
  7. Aivan ihanat ja edellisen kommentin perusteella taisit saada sen ylimääräisen kaupaksi:) Kiva juttu!

    Mullakin se toisen värinen omppukangas odottelee, että saisin siitä takin aikaiseksi... Se sun edellinen ompputakkikin kun oli niin ihana. Alunperin olin sen ajatellut mekkokankaaksi, mutta on tosiaan ehkä hiukan liian kahisevaa minun makuuni.

    VastaaPoista
  8. Ihana takki! Toi omppukangas on kyllä tosi kiva, harmi kun sitä ei taida enää mistään saada.

    VastaaPoista
  9. Aivan ihana takki (jälleen kerran) <3
    Voi kunpa miekin osaisin...

    VastaaPoista
  10. Ihana takki! Hauska tuo lintuaplikaatio. Itsekin olen huomannut että lopputulos on monesti parempi kun joutuu vähän soveltamaan.

    VastaaPoista
  11. Ihana takki! Hauska idea tuo selkäpuoli :)

    Miusta on kyllä tosi ikävää, että takki on jätetty lunastamatta! Ite tiiän kyllä, että ei sitä ylimäärästä aikaa lasten kanssa kauheesti ole, ja jos siinä vielä muille jotain ompelee, niin olisihan se kiva, että ne ei jäisi maksamatta! Toivottavasti ihana takki saa hyvän kodin :)

    VastaaPoista
  12. Aivan upeat takit! Ihana tuo selkäpuoli ensimmäisessä <3

    VastaaPoista
  13. Kiitos kaikille :) Kevättakki sai uuden omistajan :)

    PRINSESSATRIO: Siitä vain kokeilemaan, ei se vaikeaa ole :)

    Mirka: Kyllä se hiukan harmittikin, varsinkin kun kankaat tilattu vielä takkia varten. Ehkäpä teen jatkossa takkeja niin, että otan maksun etukäteen :D

    VastaaPoista
  14. Ihan ilmaiseksi annoit kyllä noin kauniin takin ja varmasti siihen upposi työtunteja useampi!! Itse olen miettinyt välillä vakavastikin että olisi kiva ommella tilauksesta juttuja muille mutta taitaisi se työstä saatu "korvaus" jäädä aika minimiksi... :/

    VastaaPoista
  15. KA: Kyllä korvaus työstä on aika minimaalinen, jos ajattelee tuntipalkkaa :D Ei noilla hinnoilla oikein leipää tienaisi.. Toisaalta mukavahan noita on ommella, ja en tiedä mitä tuollaisista ihmiset olisi valmiita maksamaan.. Hintaa joutuisi varmasti korottamaan, jos näitä työkseen tekisi.

    VastaaPoista
  16. Ihan suber kauniita takkeja olet tehnyt.
    Jos meillä ois kevät takin tarvetta, ostaisin tuon sinun tekemän, aivan ihana! <3

    VastaaPoista
  17. Ansku: Niinhän se on. Käsintehdyn arvostus ei taida kulkea ihan käsikädessä sen kanssa mikä olisi "oikea" korvaus tehdystä työstä. Itse olen sitä mieltä, että riippuen materiaalien hinnoista, niin ainakin 90e-100e olisi oikeampi korvaus käsintehdylle takille, mutta se että tilaako/ostaako niitä kovinkaan moni sitten onkin ihan toinen juttu..

    VastaaPoista
  18. Hienosti keksitty tuo takin selkä! vau! Ihana takki muutenkin!

    VastaaPoista
  19. Ihanat väriyhdistelmät :) ja tuo lintu idea on kyl hieno!

    VastaaPoista
  20. Vau, mitä takkeja! Tuo selkäpuoli ompputakista on kyllä ihan mahtava oivallus!
    Ja ihanan hempeä tuo pikkuisempi takki. Onneksi löysi omistajan :)

    VastaaPoista
  21. Aivan ihana takki! Malli ja työnjälki!
    Onneksi toinen takki löysi uuden omistajan..
    Olen "retro takkeja" nähnyt myytävän vajaalla 100eurolla. Eikä tainnut olla edes uutta kangasta. Ihka oikiassa retro kaupassa. Hyvin yksinkertainen oli malliltaan!

    Ikävää, kun ei työstä makseta oikee palkkaa! Mutta olen koittanut aatella, että onneksi käsintehdyn arvostus on nousussa! :D
    Olen harkinnut myös ompelua ihka oikiasti, mutta lienee se sitten vain mun harrastus!

    VastaaPoista
  22. Ihania takkeja olet tehnyt! Minullakin on seuraavana projektina tuollainen. Nyt kysynkin, että oletko kiinnittänyt nuo kanttinauhat kahdella ompeleella (eli tikkaus nauhan molempiin reunoihin) vai miten? Kun tuossa olalla oleva kortistenauha näyttää ihan siltä kuin siitä olisi toinen reuna irti (ääh, vaikea selittää mitä tarkoitan, toivottavasti ymmärrät).. Ilmeisesti kanttinauha ommellaan sauman päälle kankaiden yhdistämisen jälkeen, vai miten?

    VastaaPoista
  23. Pintse: Kiitoksia vaan :)
    Yleensä olen kiinnittänyt vinonauhan ensin hihan raglansauman reunaan nuppineuloin ja sitten ommellut hihan vinokantteineen etu- ja takakappaleen päälle. Tähän taisin tehdä niin että ompelin nauhan kiinni hihaan ja sitten samasta kohtaa etu- ja takakappaleisiin kiinni. Jotenkin tulee kivempi kun on vain toisesta reunasta kiinni. Välillä olen kyllä ommellut molemmistakin reunoista, vähän mielen mukaan.

    VastaaPoista
  24. Kiitti ohjeista, nyt tajusinkin! :) Meen huomenna vetoketju- ja vinokanttikaupoille niin pääseen ompelemaan. Kannattaakos muuten kanttinauha pestä ennen ompelua? Ettei sitten vain kutistu jos ja kun joskus sitten pesee takin..

    VastaaPoista
  25. Pintse: En ole vinonauhoja pessyt ennen ompelua, epäilen että saattaisi taitokset olla mennyttä jos pesee. En kyllä ole niissä mitään kutistumistakaan huomannut. Tuli nyt mieleen että tietysti voisi kokeilla, ettei lähde väriä, jos on erivärinen kuin takkikangas.

    VastaaPoista
  26. Okei, kiitti taas. Eipä tullut mieleen tuo värin lähteminen. Taidan vielä kysyä kangaskaupassa myyjän mielipiteen asiaan. :)

    VastaaPoista