sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Pinkki Dino


Hetken mielijohteesta syntyi hassu Dino huppari. Inspiraation tähän sain pikkupikkuriikin blogista, josta löytyy suloisia dinohattuja. Ajattelin kokeilla onnistuisiko hupparin tehdä samalla tyylillä. Tästä tuli lähinnä päälystakkina käytettävä, kun on kokonaan vuoritettu paksuhkolla trikoolla. Päälikangas on velouria. Jätin reilusti hihoihin pituutta, jotta mahtuu vielä kesälläkin..


Taskuihin tein samanlaiset kolmiot läpiksi, vai miksiköhän noita kuuluu kutsua?


Kaavat on omat, hieman vain mittailin pituutta ym.




Minä sain kuin sainkin aikaiseksi villapaidan! Olen ihan aloittelija näissä kutomispuuhissa, joten ilo oli suuri, kun tämä valmistui muutamassa illassa. Ohje on Ruttu-nutun. Kiitos Annikalle hyvästä ohjeesta :) Olikin mukava kun paita on hihoja lukuunottamatta neulottu pyöröpuikoilla ja ei niin hirmuisesti tarvinnut lankojakaan päätellä. Taisin jokusen silmukan lisätä matkan varrella, kun puikotkin oli pienemmät kuin ohjeessa. Muutoin tuo on pääosin ohjeen mukainen.




Seuraavaan paitaan pitää muistaa valita pienemmät puikot resoriosuuksille, jos tulisi hieman tiukemmat. Toisessa hihassa jouduin lankaa katkomaan, kun kerät olikin täysin erilaisia, vaikka samasta kohtaa aloitin molemmissa hihoissa. Punainen meinasi loppua kokonaan kesken, joten hihoista ei tullut ihan samanlaisia. Lankana on Reggae Ombre (merinovillaa) ja puikot 4,5. Lanka löytyi omista varastoista, piti joskus pojalle kaulaliina tehdä.. Sitten meni neulomiseen inspiraatio, kun edelleen yksi villatakki 'satoine' pääteltävine lankoineen on keskeneräisenä.. Hiukan kieltämättä tuli kipinä kutoa lisääkin jotain :D




Jotain ihan muuta, eli tälläinen askartelujuttu. Olen etsinyt sopivan kokoista kynäpurkkia, vaan ei ole löytynyt oikean korkuista. Tämän tein Pringles sipsi purkista. Purkin leikkasin oikeaan korkeuteen, mittasin kankaan, ompelin käänteen alareunaan ja sauman taakse. Liimaa hiukan yläreunaan sisäpuolelle, ja uusi kynäpurkki on valmis :) Helppoa ja varsin nopeaa, tekemiseen kului noin viisi minuuttia. Ai niin ja liimasin valkoisen paperin ensin purkin ympärille, ettei kankaasta näy läpi punainen purkki..

Paras olisi varmaan ollut kuumaliima, mutta käytin ihan tavallista, kun en sellaista ole tullut hankkineeksi. Heti tuli mieleen kuinka kauniita purkkeja saisikaan Tilda kankaista, reunaan voisi vielä kiinnittää kankaaseen sopivaa koristenauhaa. Kunhan nuo lastenhuoneet valmistuu, pitää tehdä lisää. Yksi tusseille, yksi puukynille, pari matalaa pikkutavaralle jne..

23 kommenttia:

  1. Voi miten suloinen pikkudino ♥ Ihana!

    VastaaPoista
  2. Voi miten ihania olet tehnyt! Dinohuppari on ihan huippu! =)

    VastaaPoista
  3. Aivan valloittava dinohuppari! Ja neule on tosi siisti, ei uskoisi, ettet ole paljon tehnyt!

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana dino, tosi nätit värit!! Suloinen on myös tuo neulottu pusero :)

    VastaaPoista
  5. Dinohuppari on ylisuloinen! :) Joskus mietin fleecestä vastaavaa, ehkä joskus pakko kokeilla ideana!

    Mulla ei puikot pysy käsissä hetkeäkään, joten olen todella haltioissani kokonaisesta paidasta... Tässä herää ihan ajatus, et jos kuitenkin joskus kokeilisi!

    Kynäpurkkikin on valloittava :)

    VastaaPoista
  6. Ihana dino!!! Pakko tehdä kyllä neidille tuommonen kans!

    VastaaPoista
  7. Dinohuppari on kyl syötävän suloinen!
    Ja neuletta ihailen, itse ihan onneton neulomisessa...
    Kynäpurkistakin tuli hieno!!

    VastaaPoista
  8. Voi mikä karkki tuo dinohuppari onkaan! ♥

    VastaaPoista
  9. Kiitos kovasti kaikille :)

    LauraK: Olen minä jotain neulonut, muutamat villahousut ja yhden villatakin ja joskus ehkä kaulaliinan, ainakin aloittanut :D

    Anni: Fleeseä minäkin mietin, mutta pitäisi olla varmaan melko ohutta, ettei tulisi kovin paksuja noista selkäpuolen "kolmioista". Mutta eipä tuota hupparia tarvitse automatkoilla käyttää :D
    Kannattaahan neulomista ainakin kokeilla, ei se vaikeaa ole. Ainakaan jos on hyvä ja helppo ohje :)

    VastaaPoista
  10. voi kuinka suloinen dino!!!kiva että sain "antaa" idean... =)
    Hieno on neulepusero..voi kun itsekin viitsisi...ehkäpä senkin aika tulee..

    VastaaPoista
  11. Oi, miten valloittava dinohuppari! Aivan ihana!

    Myös tuo villapaita vaikuttaa mukavan malliselta, tekisi itsekin mieli kokeilla, josko sitä onnistuisi :)

    VastaaPoista
  12. Tosi hauska tuo dinohuppari! Ja neule kans! Mullakin on tuolla langat oottamassa samaisen paidan toteutusta. Tarttee vaan saada ensin edellinen neulomus valmiiksi.

    VastaaPoista
  13. Ihana idea tuo dinohuppari! Kuinka onko selän kolmioissa tukikangasta sisällä? Ne kun näyttävät jäävän hauskasti pystyyn. Vai riittikö pelkkä kaksinkertainen kangas tähän?

    VastaaPoista
  14. On sitten suloinen dinohuppari :)

    VastaaPoista
  15. Hauska huppari ja neule näyttää hienolta.Kynäpurkki ihan loistava idea.

    VastaaPoista
  16. *marjuska*: Minun kärsivällisyys ei riittänyt keskeneräiseen neulomukseen. Taitaa olla jo jäänyt pieneksikin..
    Elina, ei ole tukikangasta, saumurilla ompelin, joten saumakin hiukan "tukee".

    VastaaPoista
  17. Voi kun veikeä huppari!
    Ihana neulepaita myös. Mullakin on yksi ranglan puikoilla. On todellakin kiva malli neuloa.

    VastaaPoista
  18. Tosi ihana dinohuppari! Ja neulepaita on myöskin aivan ihana, värit on kauniit!

    VastaaPoista
  19. onpas kiva tuunattu purkki :)
    ihan blogi sinulla, löysin tänne jonkun toisen blogin kautta :)

    VastaaPoista
  20. Onpas kyllä söpöstys dinohuppis!

    VastaaPoista
  21. Hauska idea tuo dinohuppari, mutta tuon neuleen edessä olen ihan myyty! Aivan kertakaikkisen ihanat värit ja simppeli malli, aaaah!
    Ja mitä säilytysjuttuihin tulee niin tuollaisia purkkeja voisi kyllä itsekin kokeilla päällystää. On sen verran kivannäköinen =)

    VastaaPoista