sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Mitäköhän nalle on pakannut?



Marakattimarssin palloneuloksesta syntyi "Nallet pysäkillä" huppari ja housut. Kaava huppariin on jälleen muokkailtu ihan paidan kaavasta. Kuvan näpertelyyn tuhrautui useampi ilta. Nyt on tainnut iskeä jonkinlainen kevätväsymys, kun mikään ei tunnu valmistuvan.. Useampi tilaustyökin odottaisi vuoroaan.. Tämä pallokangas nyt kuitenkin piti ensin tuhota, kun yhtään uutta kangasta ei enää mihinkään mahdu.. (Kuka kumma niitä oikein haalii tänne??)



Hupun mallista tuli oikein kiva, mutta olisi saanut tuo resorireuna olla pikkuisen kapeampi. Ainahan nyt jotain parannettavaa löytyisi..

Pienet sormet oli käyneet säätämässä peitetikkikoneen siepparilangan kireyden alle yhteen (yleensä olen ommellut kolmosella) Ja kas kummaa, kone teki parempaa tikkiä kuin ennen, sivusaumojen paksut kohdatkin meni hienosti?! Näissä kohdin olen välillä joutunut korjailemaan, kun on helposti tullut hyppytikkiä. Olisikin kiva kuulla millaisilla säädöillä te muut peitetikkikoneella ompelette helmankäänteet.

Minähän hommasin sen helmankääntäjänkin, mutta nopeammin ompelee kyllä ilman, ja ihan yhtä hyvää jälkeä saa.. Ei sovi laiskalle ihmiselle, että koko ajan saa olla konetta ruuvailemassa, lankojen vaihtokin kun puuduttaa..



Pikkunalle on pakannut mukaan ainakin saippuakuplat. Bussin kuva on leikelty autokankaasta, ja kuvastaa sitä bussipysäkin merkkiä. En tiedä miten kukakin kuvan näkee, joten siksi tässä selittelen :D




Matkalaukkuun voi oikeastikin jotain pientä pakata, vaikka nenäliinan tai jotain pikkuaarteita..



Parit Ottobren 'Vilkas' housut vielä, kun taas on kaappi täynnä pieneksijääneitä. (Sekin pitäisi siivota..) Hupparin kanssa käyttöön ajattelin ruskeita, on muuten vähän liikaa palloa minun makuuni.



Olin saanut tunnustuksenkin, Tanttarallalta ja *marjuskalta*. Kiitos ja kumarrus! :)







Ja taas pitäisi keksiä kahdeksan asiaa itsestä, mutta olen kahdesti aiemmin vastaillut, joten taidan jättää vastailun tälläkertaa väliin. Tämä jo on kiertänyt pidempään, mutta haluaisin kuitenkin laittaa tunnustuksen eteenpäin niille blogeille jotka tuosta listalta löytyy, eikä tätä vielä ole saanut :) Ja pahoitteluni, että siitä edelleen puuttuu monta kivaa blogia, joissa tulee vierailtua.

Uusia lukijoitakin tänne on taas ilmaantunut, Tervetuloa vaan :) Aivan mahtavaa että teitä on noin paljon! Ikimaailmassa en blogia perustaessa olisi uskonut että lukijoita tulisi koskaan olemaan yli viittäkymmentä.. Ja jos olisin tiennyt, tuskin olisin uskaltanut tänne mitään kirjoitella, saati laittaa lapsista kuvia, mutta kynnys on ajan kanssa madaltunut kummasti..


27 kommenttia:

  1. Voi hienot applikaatiot, ja tuo vetskarisalkku on aika huippu.

    VastaaPoista
  2. Wau miten upea huppari ja aivan mahtava idea tuo vetskarilaukku!!!

    VastaaPoista
  3. Älyttömän hieno huppari ja aplikaatio :) Samoin ihastuin aikanaan tuohon dinohuppariin, missä on ne "harjakset".

    VastaaPoista
  4. Oli todella hieno huppari. Enkä yhtään ihmettele vaikka siihen oli muutama ilta tuhraantunut. :)

    VastaaPoista
  5. Onpa tosiaan makea huppari ja kaunis applikaatio. Nolona tunnistan että minulla on edelleen peitetikkikoneesa tehtan säädöt, eli olen ommellut niin kanttaukset kun helmakääntet samoilla säädöillä (nauhankääntäjä minulla ei ole) ja ihan hyvin mennyt...

    VastaaPoista
  6. Ihanan hupparin olet tehny! Pirteen raikas!

    VastaaPoista
  7. Todella veikeä huppari :)
    Ja ihanasti toteutettu tuon matkalaukun kanssa!
    Blogisi oli ensimmäisiä jota aloin seuraamaan ja aina jaksat yllättää ja ihastuttaa ompeluksillasi!

    VastaaPoista
  8. Ihan super-ihana!!! Keväisin aina tuo keltainen jaksaa ihastuttaa...

    VastaaPoista
  9. Aivan ihana...ja mahtava tasku!!! Itselläkin tuota palloa ja haalaria(taas) siitä einasin..hupparikin käväisi mielessäni...

    VastaaPoista
  10. Todella hieno huppari, nallet ovat oikein sympaattisia :)

    VastaaPoista
  11. Aivan ihana huppari! Aplikaatio sai hyvälle mielelle, tekee mieli reissuun ;)

    Täällä on kanssa samanlainen väsymyksen tunne ilmassa, ja vaikka tekisi mieli ommella ja puuhata, ei jotenkin jaksa... On muuta meneillään liikaa. Tilaustöitä kun ei tällä hetkellä ole, niin ei ne kyllä omatkaan tykötarpeet mihinkään katoa, eli myöhemmin sitten inspiraation kanssa :)

    VastaaPoista
  12. No, eikä. Vähänkö on hieno huppari. Tykkään erityisesti väreistä!

    VastaaPoista
  13. Mielettömän suloinen kokonaisuus!! Voi että nostan hattua teille jotka jaksatte ja osaatte applikoida noin ihania juttuja. <3

    VastaaPoista
  14. Vai kevätväsymys, mulla on sitten syysväsymys kun mullakin pyörii valmiita kuvaamattomia / bloggaamattomia juttuja ja sen lisäksi useampi ihan hitusen keskeneräinen juttu ompelupöydällä...

    On kyllä tosi söpö tuo huppari, ihan mahtava viimeinen silaus tuo että ison matkalaukun saakin oikeasti auki. :D Jaksat kyllä väsätä tosi pikkutarkasti!

    VastaaPoista
  15. tulin tänne blogiisi mutkien kautta...ja aivan ihania vaatteita!

    Tuolla alempana ne kettupöksyt ja mäyräkoirapaita :)

    VastaaPoista
  16. Ihana huppari. Tuo matkalaukun tasku on tosi hauska idea :)

    VastaaPoista
  17. Voi tuhannen tulimmaista miten kaunis huppari! Niin keväinenkin vielä. IHANA!

    VastaaPoista
  18. Upea huppari! Ja ihan mahtava idea (taas)! Ihanat nuo saippuakuplat ja matkalaukku. Ne sai jotenkin keväisen olon. :) Kiitos! :)

    VastaaPoista
  19. Hieno huppari. Lisäsin muuten sivusi blogiini suosikkiblogieni joukkoon. Kyllä näin hienoja käsitöitä kehtaa mainostaa muillekin :)

    VastaaPoista
  20. Söpöjä vaatteita sinun blogissasi!

    VastaaPoista
  21. Suloinen huppari, ja ihana on tuo laukkuidea minunkin mielestäni!

    VastaaPoista
  22. Voi miten kaunis huppari! =) Käyn täällä aina ihailemassa erityisesti noita applikointejasi, ne ovat niin suloisia!

    VastaaPoista
  23. Aivan ihana idea tuo vetoketju nallen salkussa <3 Teet hirmuisen taitavasti noita aplikointeja!

    VastaaPoista
  24. Voi kuinka hieno huppari! Mistä ihmeestä näitä valloittavia ideoitakin ammennat! Itse en osaa juurikaan muuta kuin verhot ommella ja käynkin aina ihastelemassa teidän taidokkaiden ompeluksia. Muutenkin arvostan suuresti kotimaista käsityötä mitä ostan aina kun mahdollista.

    VastaaPoista
  25. voi tuo applikaatio on aivan ihana :)

    VastaaPoista