maanantai 28. marraskuuta 2011

Taskukoira



Vihdoinkin sain istahtaa rauhassa ompelukoneen ääreen. (Jos ei lasketa sitä, että välillä pitää tehdä voileipää, toimia erotuomarina, pyyhkiä pyllyä ym sellaisia tavallisia äidin velvollisuuksia) Kuitenkin tämä oli sellainen rentouttava ompelus :) Jotain rehellisen punaista piti saada meidän kovin pinkki-lila-vaaleanpuna-voittoiseen vaatevalikoimaan.

Värit on valittu niin että sopisi farkkujen kanssa pidettäväksi. Taskussa istuu koira, vaikkei ehkä näytä niin koiralta.. Innoituksena toimi meidän oma kirppu.




Mallina toimiminen oli hurjan kivaa pitkästä aikaa. Sain aika määrän hauskoja kuvia :) Harmi vain että päivä ei oikein tänään valjennut lainkaan, (koko päivän satoi). Joten valoa ei oikein tahtonut kuvaamiseen riittää..



Tein myös legginsit samasta kankaasta, niin sopii sitten käyttää farkkuhameenkin kanssa. Kangas on jotain velouria, mutta pinta on aavistuksen raidallista, ja myös normivelouria ohuempaa. Kaavatkin jouduin kaikki piirtelemään koska kaikki on jäänyt pieneksi.. Nämä muokkasin Ottobren kaavoista.

Tein myös omasta mielestä hyvän oivalluksen. Minulla kun on ollut ongelmaa helmankäänteen tikkauksen kanssa. Ilmeisesti en vain saa säädettyä konetta niin, ettei tekisi hyppytikkiä sivusaumojen kohdalla. Nyt ompelin helman samoilla säädöillä kuin nauhankääntäjää käytettäessä. En myöskään poistanut nauhankääntäjää, vaan käytin sitä ohjurina. Käänteen leveyttä voi säätää siirtämällä ohjainta, (tai oikeastaan sitä kuinka kauas reunasta tikki tulee). Pujotin siis käännetyn helman siitä mistä yleensä nauha kulkee. Tämä jippo toimi, ja tikki oli hyvää, säästyi myös aikaa ja vaivaa :) Jospa joku muukin haluaa kokeilla, nuo koneen säädöt kun on välillä ihan henkimaailman juttuja.

Olen edelleen saanut kyselyjä tilaustöistä, toivottavasti olen muistanut kaikille vastailla. En siis edelleenkään ota tilauksia vastaan. Olen ollut kuukausikaupalla niin kiireinen, että nyt on pakko hieman rentoutua välillä, eikä kasata töitä ompelupöydänkulmalle odottelemaan. Tuosta blogilistalta löytyy monta blogia, jotka tekevät upeita tilaustöitä :)

Niin ja kiitoksia kovasti kaikille kommentoijille! Mukavaa viikkoa kaikille!

5 kommenttia:

  1. Tosi kiva!!! MInä ompelen samoilla säädöillä ja käännän nauhankääntäjän vain pois (laiska ei jaksa ruuvailla), tota ei olekaan kokeillut että käyttäis sitä, kiitos vinkista!

    VastaaPoista
  2. Very nice thies Set! Greetings, Renate

    VastaaPoista
  3. Hannaliini Kewa ja Renate Kiitos :)

    Kewa, mäkin joskus vaan kääntelin, mutta sitten se on olevinaan tiellä.. Seuraavaksi voisi kokeilla kolmella neulalla, vieläkö tikki pysyy hyvänä..

    VastaaPoista
  4. Tosi ihana setti! Söpö hauva! :)

    VastaaPoista