torstai 14. kesäkuuta 2012

Paitoja

Angrybirds on aika varma valinta.. Ja tykättiinhän tästä. Varsinkin kun kankaankin sai valita useammasta vaihtoehdosta. Kieltämättä paita näytti (äidinkin mielestä) päällä ihan mukavalta. Kuva on velouria ja tähtitrikoo on ollut niin kauan kaapin perällä, etten enää muista mistä on tilailtu.




Pojalle vielä toinenkin t-paita. Trikoo on Fabriinasta.

Koska taas olisi jäänyt epämääräinen palanen trikoota kaappiin, tein lopusta kankaasta vielä pitkähihaisen. Mustekala on kopioitu trikoon kuosista. Tästä tuli ihan pyjamapaidan oloinen ja näköinen, joten päätyy ehkäpä siihen osastoon. Katsotaan nyt miltä näyttää päällä, ei olla vielä kokeiltu..




Tytölle sitten kuningaspossutunika. Ja tietysti poikakin olisi halunnut possukuvan myös. Saa nyt nähdä viitsinkö enää toista väsätä..





Rannallakin ehdittiin käydä, oli niin tuulinen päivä, että pitkähihainen paita oli ihan paikallaan. Lapset uskalsivat kuitenkin käydä uimapukusillaan kahlailemassa, kun itse värjöttelin takki päällä rannalla. Tosin olen aikamoinen vilukissa, joten odottelen ihan suosiolla niitä helteitä.  


13 kommenttia:

  1. Tosi hienoja paitoja. Minullakin tehtävälistalla tytölle tuo possu :)

    VastaaPoista
  2. Ihania paitoja! Possutunika on täydellinen, värit ja kuosi on niin herkut :)

    VastaaPoista
  3. Voi miten hauskoja! Varsinkin tuo viimeinen sai leveän hymyn huulille!

    VastaaPoista
  4. Hienoja!! Munkin tarviis tehdä veljen pojalle elokuuksi vihainen lintu...

    VastaaPoista
  5. Suurkiitokset kaikille kommenteista! :) Upeaa, että jaksatte täällä käydä kirjoittelemassa, vaikka päivitystahti onkin ollut hitaanlainen..

    VastaaPoista
  6. Täältäkin löytyi aivan ihania ompeluksia <3

    VastaaPoista
  7. Ihania! Mä muistan aina noti vihasia lintuja nähdessäni että olen tytölle luvannut tehdä, ehkä täs joku pv ehtis :D
    Tytön possupaita ehdottomasti mun lemppari, vois omaankin paitaan tollasen kuvan tehdä :D

    VastaaPoista
  8. Ihania aplikointeja! Angry birds on meilläkin nyt POP! =)

    VastaaPoista
  9. Good day! You have a great blog! You sew good clothes! Very nice! So many interesting ideas! I like it!

    VastaaPoista
  10. Ihanan herkulliset värit possutunikassa.

    VastaaPoista