sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Huppari ja koiramaisia juttuja




 Talviseen harmauteen tuo piristystä kirkas keltainen. Huppari joustofroteesta sopii ohuen paidan päälle vaikka päiväkotivaatteeksi. Etumusta koristaa vielä pupu ja tasku. Kaavat on taas muokkailtu paitakaavasta, kokokin on vähän reilu, mutta nyt on kaikki taas jäänyt pieneksi, joten ompelen vähän reiluja.

Tästä harmaudesta johtuen kuvatkin on aika onnettomia, kun ilman salamaa ei (näillä taidoilla) onnistunut ollenkaan kuvaaminen.







Parit legginsitkin löytyi leikattuna pinon pohjalta. Päällä kun odotteli muutamat luvatut korjausompelut.. Nyt on onneksi nekin lähes valmiina. Vaikka minun piti keskittyä ompeluun jo hetki sitten, jotenkin en osaa olla erossa noista remonttihommista. Tälläkertaa pientä modernisointia keittiössä. Ensin hajosi jääkaappi ja tuli sitten hyvä syy päivittää muutenkin keittiön toimivuutta. Nyt kelpaa taas puuhailla sielläkin. Jospa tänä jouluna saisi vaikka leivottua piparkakkutalon :)









Tässä jokin aika sitten tein koiralle ulkopuvun, se rassu kun muutoin palelee.  Päälinen on ulkoilupukukangasta ja vuorena microfleese. Varsinaisia kaavoja ei ollut, vaan otin edellisestä puvusta mallia ja vähän mittoja koirasta.





 Tässä vielä pelkkä puku, kuvassa kiiltelee, vaikka oikeasti kangas on enemminkin himmeäpintainen.







Innostuinpa jopa tarttumaan puikkoihin, ja koira sai villapaidan. Tämä tuli ensin melkein valmiiksi asti, ja sitten sovitettiin ja purettiin takaisin alkutekijöihin.. No ensi kerralla ehkä onnistuu paremmin. Vieläkin tuota etu / rintaosaa saisi muokata korkeammaksi. Ihan käypä paita tästä kuitenkin tuli.





Melko hassulta näyttää! Lanka on liukuvärjättyä merinovillaa.





Pääsin syksyllä käymään Lahden uudessa Eurokankaassa, ja siltä reiussulta mukaan tarttui hauskaa "sadetakkikangasta".  Tein siitä liikuntavaatteille pussukat. Kangas ei tosin toimi oikein hyvin tuon nyörin kanssa, koska ei kunnolla luista. Nurja puoli on sellainen "muovipintainen". Voi kuljetella sitten märkää pyyhettä ilman että muut tavarat kastuu..

11 kommenttia:

  1. Toi huppari...aivan ihana! Mä en kestä. En ole ikinä oppinut ompelemaan, enkä ole kokenut menettäväni mitään, mut nyt tuli kyl fiilis että olishan se kuitenkin ihan kiva taito :).

    VastaaPoista
  2. Kiva huppari! Meillä on tytöt innostuneet noista huppareista nyt myös, on just sopiva näillä keleillä takin alle jos viluttaa, kun ei tuolla plus-keleillä vielä paksumpia alle tarvihe laittaa.

    Ja aivan mahtavia nuo koiranvaatteet! Mie lupailin kanssa tehdä yhdella pienelle koiralle jotain talvilämmikettä, mutta pitäisi kaavoja löytää ensin jostain.

    VastaaPoista
  3. Oi miten suloinen huppari!!! Ja koiran vaatteet tosi siistit!!!

    VastaaPoista
  4. Ihana toi huppari ja suber söpöläinen tuo pupu! Ja kivat on koirankin vermeet :)

    VastaaPoista
  5. Tosihienoja tekeleitä! Huppari on kyllä ihanan raikas!

    VastaaPoista
  6. Aiva ihana tuo pupu!! Ja hupparin värit ja yhdistely kaikkineen, ja mä en edes ole keltaisen ystävä. ;)

    VastaaPoista
  7. Kaunis kiitos kaikille mukavista kommenteista! :)

    VastaaPoista
  8. Ihan mielettömiä kaikki! Huppari on supersöötti!

    VastaaPoista
  9. Voi tuota koiraa, ihana :) Huppari myös upea!

    VastaaPoista
  10. Kiitos vinksuista koiran villapaitaan, nyt puikot heilumaan :)

    VastaaPoista