sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Tilkkupaitoja

 
Siivoilin vähän ompelulaatikoita ja löytyi Hello Kitty merkki.. Siitä sain idean tähän tilkkupaitaan. Meillä on ollut jo pidempään ihan suosikki tuo Kitty, joten piti äkkiä ottaa merkki käyttöön ennenkuin jää ihan tarpeettomaksi..

Sama paita takaa. Ei löytynyt sopivan väristä punaista trikoota, joten silppusin yhden jo vähän pieneksijääneen paidan. Hihansuut käytin sellaisenaan tähän uuteen paitaan.














Tässä vielä paidan kaveriksi ommeltu hame. Hameen kaavat Ottobre 4/2012 numerosta.







Voi miten ihastuttavaa trikoota löysin TiriTomista. Siitä tuli tunika pallollisilla hihoilla ja riittipä vielä kevätpipoonkin. Kaavat pipoon löytyy Ottobre 4/2012 lehdestä.







Samasta paikasta löysin myös tämän trikoon. Jotenkin onnistuin kutistamaan sen pesussa niin, ettei siitä riittänyt enää täyspitkään paitaan (pojalle), joten tästäkin tuli tilkkupaita. Paidan kaava on Ottobren 1/2013 numeron "Formal of fun" T-paita. Mielenkiintoinen tuo kaula-aukko. Tosin ei kyllä taida ihan suosikkeihin päästä, enemmän taidan pitää ihan tavallisesta. Saattaa kyllä johtua siitä, että peitetikkikoneeni ei oikein halunnut tehdä yhteistyötä. Pitäisi vaihtaa neulat, mutta kun ovat päässeet loppumaan. Jos joku tietää mistä kannattaisi lähteä tilaamaan (Janomen kone) saa vinkata..

13 kommenttia:

  1. Ihana kitty-setti! Hienoja kaikki muutkin. Kivasti yhdistelty kankaita :)

    VastaaPoista
  2. Ihana tuo kitty-setti, väitänpä että tuollaiset menisivät kaupassakin kuin kuumille kiville! :D

    Mun kauppiaani laittaa postissa mitä vain, ja koska myy tuota konettakin, löytää siihen varmasti myös sopivat neulat. Ota yhteyttä:

    http://verkkokauppa.kone-minna.fi/

    VastaaPoista
  3. Itse ostin viimeksi neulani Tanssivan langan nettikaupasta, tosin seuraavat taitavat tulla Tiinan mainitsemalta kauppiaalta ;-) Tanssivassa langassa oli aikas edullisia nuo Smetzin neulat, kun vertailin (juu, väärin kirjoitettu, mutta silti).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkkivinkistä :) En ole aikoihin neuloja ostanut, enkä edes muista mistä niitä viimeksi tilasin. Saattaa olla, että ostin sieltä mistä koneenkin. Muistaakseni olivat aika kalliita..

      Poista
  4. Voi kun hienot! Kivastintuo väriä ja tunnelmaa tuo tilkkuilu, vaikka onkin aikaavievää!

    VastaaPoista
  5. Onpas aivan ihana toi Hello Kitty -paita, vaikka itse hahmosta en niin välitäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän sama juttu, ja muutenkin Hello Kittyä myy joka marketti. Itse en niin kovin tykkää, mutta kiva että paidan käyttäjä on onnessaan pienestä merkistä :D

      Poista
  6. Kiitos kaikille mukavista kommenteista :)

    VastaaPoista
  7. todella hauska paita ja vieläpä tilkista!! ja tuo alla oleva luistin on ihan huippu!!! yritin kommentoida sitä joskus jo aiemmin, mutta kun yritin päästä blogiisi, se heitti minut aina jonnekkin "roska/mainos-sivulle" nyt pääsin taas normaalisti!

    VastaaPoista
  8. Ihan huippu tilkkupaita! Tämä idea on ihan pakko yrittää markkinoida meidän lapsille jos sais edes pari palaa pois pyörimästä..

    VastaaPoista