maanantai 15. huhtikuuta 2013

Pupu


Pupumekosta uudempi versio. Alkuperäinen pupumekko löytyy täältä. Huomasin että kaikesta hamstraamisesta huolimatta, ei löytynyt yksiväristä kangasta riitävästi. Valitsin tämän Noshin raidallisen  joustofroteen, vaikka olinkin siitä ajatellut hupparia.. Nyt siitä tuli mekko kuitenkin. Tämä on kooltaan n. 104-110 cm, ja täytyy myöntää, että nuo pienet mekkoset vaan näyttää jotenkin suloisemmilta kuin näin suuret..

Mallia kehittelin vähän helpommin valmistettavaksi, ja melko hyvin onnistui. Vähän pitää vielä muokata kaavaa istuvammaksi. Samoin pupun pää mahtuisi sittenkin olemaan aavistuksen kapeampi..


Namilla lahjottua sovituskuvaa.. Mekko on suunnilleen polviin asti, mutta saisi mielestäni olla ihan pikkuisen lyhempi. Pupusta saa helposti erilaisella mekkokankaalla ihan erilaisen. Kengät olisi myös ihan kiva lisä, ja saisi enemmän väriä ja yksityiskohtia. Nyt jätin aika yksinkertaiseksi, kun tuo raidallinen kangas jotenkin on aika levoton tausta. Enemmän pidän yksivärisistä näin isojen kuvien kanssa.




Pienet kukkanapit koristavat pupun mekkoa. Korvissa eli olkapäillä on Kam nepit. Ensin jätin korvat valkoiseksi, mutta näytti niin valjulta,että lisäsin vaaleanpunaista vielä lopuksi. Pupu on velouria ja mekon yläosan vuori trikoota.

Olen aloittanut yrittäjäkurssin iltaopiskeluna, joten aikaa on ollut todella niukasti ompelupuuhiin. Vähän kauhulla olen miettinyt, mistä ihmeestä löytyy aikaa yritykselle.. Välillä kun tuntuu, ettei ehdi edes pakollisia kotihommiakaan.. Olin siis ajatellut aloittaa ihan sivutoimisesti, mutta voi olla että jotain järjestelyjä joutuu        tulevaisuudessa miettimään uudelleen.

Nimikin on jo lähes varma, mutta vahingosta viisastuneena, julkistan sen vasta rekisteröitymisen jälkeen. Ompelumerkkejäkään ei siksi vielä ole.

Laitanpa tähän lopuksi vielä meidän perheen uuden tulokkaan. Suloinen ragdollpoika sinisine silmineen on valloittanut luonteellaan kaikki. Ja voi tätä keväistä autuutta, valkeaa karvaa leijuu aivan kaikkialla. Onneksi kissa tykkää harjaamisesta, se on vähän hillinnyt karvanlähtöä..

18 kommenttia:

  1. Niin ihana, niiiiin ihana. Pupusen katse vie kyllä niin mennessään. Niin siististi tehtykin :)

    VastaaPoista
  2. Mielettömän suloinen mekko!!!

    VastaaPoista
  3. Todella söpö mekko! Mahtis idea nuo korvat olkaimina. :)

    VastaaPoista
  4. Ihana mekko ja onnea kisulista :) Ragdollit on ihania, meilläkin yksi sellainen asustaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika symppikseltä vaikuttaa, ja tosiaan aika hassu tuo piirre, että heittäytyy ihan veteläksi kun ottaa syliin. :)

      Poista
  5. Ihana mekko. Kiva tuollainen isompi applikaatio!

    VastaaPoista
  6. Oijoijoi miten mahtava mekkonen! <3

    VastaaPoista
  7. IHANA ihana mekko! -Ulla-

    VastaaPoista
  8. Kiitos kaikille kommenteista! :) Ihan mahtavaa, että jaksatte kommentoida.

    VastaaPoista
  9. Suloinen pupumekko..eikä eikä tuo sylissä velttoileva kisukaan jää ilman ihastelua, mahtava rotu:-)
    -hanna-

    VastaaPoista
  10. Nuo korvahenkselit on kyllä ihanat!! Meillä on heinäkuussa vuoden täyttävä maatiaiskissa joka käyttäytyy juuri kuin ragdoll.. Pikkulapsiperheessä oppii.ü Sanonkin sen takia tuota kissaa joskus räsynukeksi.;)

    VastaaPoista
  11. Taas aivan todella suloinen vaateluomus!

    VastaaPoista