perjantai 20. syyskuuta 2013

Leijona ja Panda

Tässä tulee uusi versio leijonalakista. Aiempi leijona oli toteutettu aplikoimalla velourille. Tässä leijona on painettu ja se on saanut vähän uutta ilmettä erilaisilla harjaksilla.  Materiaalina lakissa on trikoo. Vuori on näissä lakseissa ruskea tai valkoinen. Harmi, ettei ole sovituskuvaa, nyt pitäisi löytää jostain "sovituspää". Jos tiedätte mistä saisi edullisesti kivan näköisen / kokoisen.. Tai jos jollain on tarpeettomana, voisin ostaa. (Styroksinenkin käy)





Samalla kertaa toteutin näitä muutaman. Olihan näissä aika "askartelu", vaikka aplikointia ei ollutkaan. Kuvan painaminenkin oli haasteellista ja aika hidasta puuhaa, kun tuon kuvion kohdistaminen on mielestäni aika vaikeaa. En tiedä pitäisikö kuvion piirtämisessä ottaa jotenkin tuo huomioon, että menisi vaikka hieman päällekkäin? Vinkkejä otetaan ilolla vastaan.. Seuraava erä ehkä sujuu vähän sujuvammin..

Leijonalakkeja siis on myynnissä muutama ylimääräinen. Näitä voi tiedustella sähköpostitse, osoite löytyy tuolta sivupakista. Lakkeja löytyy nyt kahta kokoa, pienempi on noin 46 ja isompi noin 48-50. Lakkeja siis tulee saamaan joskus omasta pikku kaupastani, kun vain saan sen jossain vaiheessa pystyyn..? Päivätyön ohessa ei paljoa ehdi, mutta ei oikein rohkeus riitä siitä luopumiseenkaan.. Ei ainakaan vielä tässä vaiheessa.

Siitä puheen ollen oma yritykseni on nyt vihdoin perusteilla ihan virallisesti. Paperit siis on jo toimitettu, mutta sen verran alkuvaiheessa vielä, että en ole saanut vastausta hyväksytäänkö nimi.. AllaQuun Design siis olisi hakusessa. :) Aika luottavasin mielin tässä mennään, kun olen uskaltanut tuotemerkitkin laittaa tilaukseen, vaikkei siis nimi ole vielä varma..

Tilauksesta toteutin myös yhden pandan koossa 116 cm. Tämä valmistui jo kesällä, mutta tänne asti en sitä aiemmin saanut. Täällä onkin ollut aika hiljaiseloa, mutta ehkäpä tämä nyt tästä taas syksyn myötä piristyisi..

14 kommenttia:

  1. Onpa kyllä suloisia leijonia ♥ Onnea yrityksen perustamiseen!

    VastaaPoista
  2. No, aivan huikean ihania leijonalakkeja! :) Ja pandapaita on myös kaunis yksinkertaisuudessaan. Tykkään! Onnea yrityksellesi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pikku Akka :) Toivottavasti saan verkkokaupan auki tässä joskus.. Niin ja pitäisi sinne ehtiä jotain tuotteitakin valmistaa..

      Poista
  3. Voi apua miten söpöjä leijonalakkeja! Ihana idea :)

    VastaaPoista
  4. Onnea yritykselle! Mielettömän hienoa painojälkeä ja ihania ideoita.

    VastaaPoista
  5. Onnea tuoreelle yrittäjälle! Ihania nuo lakit.

    VastaaPoista
  6. Onnea yrittäjyydelle!

    Ihanat lakit:)

    VastaaPoista
  7. Ilona kiitos, Luulenpa että onnea kyllä tarvitaankin.. Aika epävarmaahan tämä aika on, kun nuo isotkin firmat näkyy kaatuilevan..

    VastaaPoista
  8. Ihania lakkeja.. Ois vaan ollu pienempiä...mein 35cm ois laittanu moisen päähän samantien mukisematta... ;)

    VastaaPoista
  9. Onnea sinulle ja yrityksellesi!! Olet rohkea ja niiin luova, ystäväni. Terveisiä meiltä :)

    VastaaPoista