torstai 10. lokakuuta 2013

Pieni Arvonta


Ajattelinpa järjestää pienen arvonnan kaikkien facebookissa tykänneiden kesken. Palkintona arvotaan pöllö tai valinnaisesti tuo toinen "otus" sekä pieniä pehmeitä avaimenperiä. Tykkää Allaquun sivuista ja olet mukana arvonnassa. Arvonta päättyy lauantaina 26.10.2013 klo. 21.00 Siihen asti siis voi osallistua.

Pöllön materaalit ovat puuvillaa, ja toinen on toteutettu kierrätyskankankaasta ja velourista. Molemmissa on aplikoituja yksityiskohtia sekä kangasväreillä piirrettyt silmät. Varsinkin pöllö onnistui mielestäni kivasti, ja koska tuon tekeminen oli niin hauskaa ajattelin, että voisin pöllöä tehdä myyntiinkin. Joten näitä saa myös tilauksesta ja myöhemmin Allaquun puodista kunhan se saadaan avattua..



Kuvassa avaimenperiä, joissa edessä painettu kuva ja takapuolella on eri kangasta, joten kaikki avaimenperät on keskenään hieman erilaisia.

Blogissa on ollut kovin hiljaista, mutta monenlaista pientä juttua on kuitenkin suunnitteilla.. Uusia ompelumerkkejäkin olen saanut tilattua sekä teetin ns. tuotelappuja / käyntikortteja. Vielä kun ehtisi saada jotain ompelurintamallakin aikaiseksi..


11 kommenttia:

  1. Ihana arvonta. Kävin tykkäämässä, eli mukana arvonnassa ollaan! :)

    VastaaPoista
  2. Ihanat palkinnot!
    Kävin tykkäämässä :)
    -Shiva-
    suddenconnection(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  3. Oi nää on aivan ihania!! ♥
    Käyty tykkäämässä nimellä Saija Sasetar :)

    ~ Frillycakes ♥ ~

    VastaaPoista
  4. Oih, niin ihania! Mukana arvonnassa ;)
    -ElinaT

    VastaaPoista
  5. Onpa söpöt palkinnot, tottakai osallistun.

    VastaaPoista
  6. Valitettavasti en ole facebookissa, joten en voi tykätä.
    Pääsisinkö silti ihanaan arvontaan, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, eiköhän se onnistu :) Ja jos nyt joku muukin haluaa osallistua, eikä ole facebookissa voi jättää kommenttia. Kannaattaa siten erikseen se kertoa, että tiedän laskea mukaan arvontaan.

      Poista
  7. Voih, mitä ihania kätten töitä. Määkin haluisin osallistua upeaan arvontaan, mutta en ole facebookissa...

    VastaaPoista
  8. Hienoa, onnea uusiin haasteisiin! :)

    VastaaPoista
  9. Ihanat palkinnot!
    En ole facebookissa, mutta näin mahtavaan arvontaan olisi ilo silti osallistua!minttu47@gmail.com

    VastaaPoista