torstai 27. helmikuuta 2014

Takki

Muutama ilta vierähti takkia suunnitellessa, kaavoja piirtäessä ja muussa säätämisessä.. Tässä oli siis tarkoitus kehitellä sopivaista kevät / syksytakin mallia, jota voisin ommella pienesti myyntiin ja ehkä tilauksesta. Piti vain ommella ihan sellainen perustakki, mutta tietysti se lähti hieman rönsyilemään. Joten tuli kukkataskut ja resorit sekä vähän kukkia huppuun.




Lopputulokseen olen kyllä ihan tyytyväinen, varsinkin tuosta hupusta tykkään, tuli kivan mallinen. Hupussa on pieni pätkä heijastinnauhaa. Kukallinen kangas on vain reunassa, kun ei olisi riittänyt koko huppuun. Päälikangas on vakosamettia ja vuori on ohutta tikkikangasta. (Hirvittävästi lähti silppua tuosta sametista, oli imurille ja teippiharjalle käyttöä.)

Tämä takki nyt on aika tyttömäinen, mutta malli on vain aavistuksen levenevä helmasta, joten on helppo muokata pojallekkin sopivaksi. Ehkä ilman kukkia kuitenkin :)



Vaikkei ilmat vielä niin keväisiä olekkaan ja tänään oli melko kylmä tuulikin, niin käytiin silti ulkosalla kuvailemassa.




Kukkataskut on ommeltu vain tuohon päälle, mutta olisi toteutettavissa kyllä aika kivasti myös niin, että olisi taskupussi sisäpuolella. Pitää sitä vielä miettiä, jos joku haluaa takin tälläisillä taskuilla.

Olisi kiva löytää jotain ihania kankaita, jotka sopisi takkiompeluun, mutta eipäs ole mikään helppo juttu. Trikookankaita sensijaan olisi joka lähtöön. Saa vinkata jos joku tietää jonkun kivan kohtuuhintaisen kankaan.





Takki takaa.




Ja vielä huppu päässä. Mahtui sentään päähän, vaikka lakissa oli tuo tupsu..

Onko teillä muilla ollut bloggerin kommentoinnissa ongelmia? Minä en nimittäin ole onnistunut edes omassa blogissa vastaamaan kommentteihin. Joten KIITOS kaikille ihanille, jotka olette kommetoineet, mukavaa, että jaksatte kirjoittaa :) Harmillisen vähän kun itsekkään ehtii kommentoida muiden blogeissa. Ja sitten kun kirjoittaa niin blogger hukkaa koko jutun, se vasta sitten harmittaa. Siis olisi kiva kuulla olenko ainut..

7 kommenttia:

  1. Aivan ihana takki! Ihan huippu hieno :)

    VastaaPoista
  2. Ihan hirmu ihana! Ihanat kukkataskutkin. :)

    VastaaPoista
  3. Hieno takki! yksinkertainen, mutta silti siinä on jujua

    VastaaPoista
  4. Ihana takki, taskut kiva yksityiskohta!

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikille. Vielä kun löytyisi jotain kivaa takkikangasta..

    VastaaPoista
  6. Tykkään! Ihanat värit ja kukkaset, ja hyvän mallinen. :)

    VastaaPoista