keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Kesähattukokeilu


Onpas aika rientänyt, kun en ole tänne ehtinyt mitään päivittelemään. No, hiljaista on ollut muuallakin (ompelurintamalla sekä päivityksissä). Sain nyt kuitenkin piirreltyä kaavaa kesähatulle. Ihan ensimmäisellä ei onnistunut, mutta tämä jo näyttää ihan oikealta hatulta. Lieri voisi olla ehkä pikkaisen vielä kapeampi, tai tukikankaan pitäisi olla tukevampaa tekoa..

Meillä todella tykätään poseerata ja paikallaan olo onkin se vaikeampi juttu.. (Kuvan paita ja hame on H&M)

Hattu vielä takaa kuvattuna.




Tässä pari hupparimekkoa puettuna erikokoisille mallinukeille. Mekkojen koko on noin 92 cm ja pienempi malli on kokoa 9kk. Isommasta en ole ihan varma, mutta melko hyvin istuu tuo mekko sille, vaikka vähän pitkä onkin. Mekkojen pituus niskasta helmaan on 50 cm.


Ja ihan pakkohan oli kokeilla miten tuo pieni mekko istuu kuusivuotiaalle.. No koska tyttö on melko siro, niin tuota voisi vielä käyttää, jos huppu olisi vähän suurempi. Joten jos kangas on laadukas, niin voisi sanoa, että melko pitkäikäinen vaate.. Mekosta tunikaksi tai topiksi..

Tässä vielä pelkkä hupparimekko. Hupparimekkoja voi löytää Wanhan Rauman putiikki Taruliinasta ja toivottavasti Allaquun verkkokaupastakin pian.

2 kommenttia: