perjantai 8. heinäkuuta 2011

Meidän uusi vauva

Koiravauva tietenkin! Meille siis kotiutui pikkuruinen chihupoika.. Eli syksyllä saattaa joutua vaikka koiratakin ompeluun.. Minulla on ollut vain suuria koiria, joten tämä on vähän eri maata. Mutta kyllä se ihan koiralta vaikuttaa pienestä koostaan huolimatta! Aivan ihana g

Käsityörintamalla onkin ollut hyvin hiljaista koko kesäajan. Hiljalleen olen yläkertaa rakennellut. Tarkoitus oli laittaa kuviakin, mutta aina tulee niin myöhään valokuvaus mieleen, ettei valo enää ole paras mahdollinen.. Edelleen on hieman kattoa levyttämättä, ja pari väliseinänpätkää rakentamatta, mutta muutoin näyttää jo ihan kivalta, kun lattiakin saatiin paikalleen. Ja tietysti hätäisenä ihmisenä tapetitkin on jo hankittu, vaikka seinien tasoitusta ei ole edes aloitettu! Ja portaista ei voi vielä puhua mitään..



Kesän ainoa pikainen ompelus keittiön laskosverhojen lisäksi. Tulin ostaneeksi Honkkarista viiden euron nuken sateenvarjorattaat.. Päälinen oli rikki jo uutena, ja hetken leikin jälkeen se oli rikki jo useammasta kohdasta. Siis saumoista. Eli laadusta ei voi kyllä puhua. Rattaiden runko oli kuitenkin ihan käyttökelpoinen, joten tein uuden istuinosan. Kangas on vahvaa puuvillakangasta, joten kestää varmasti rajumpaakin menoa..



Rattaat on juuri sopivat, ja mahtuu sinne isompikin nukke kuin nyt kyydissä oleva. Nukke siis on melko pieni. Rattaissa on vielä eteen käännettävä aurinkolippa, joka ei kuvissa paljoa näy.

Jospa seuraavaksi jo olisi jotain esiteltävääkin.. Hieman harmittaa, kun oli suunnitelmissa monenlaista kesävaatetta, mutta taitaa tulla syksy ennen kuin ehdin ompelemaan..

15 kommenttia:

  1. Voi mahoton miten suloinen teidän uusi perheenjäsen on:)

    VastaaPoista
  2. Voi miten suloinen koiravauva! Onnea uudesta perheen jäsenestä! Ja ihanat nuo nukenvaunut. Olen miettinyt tuollaisten rattaiden ostamista tytölle mutta ovat olleet niin rumia ja sen oloisia, etteivät kestä joten ovat saaneet jäädä toistaiseksi kauppaan. Mutta tuohan on aivan loistava idea!

    VastaaPoista
  3. Onnea uudesta perheenjäsenestä. Meillä pyörii kaks tanskandoggia ja apinapinseri :) hyvin tuo mini tuossa maxien rinnalla menee ja koira se on pienikin :) ! Onko pentunen Hilkalta Limingasta?

    VastaaPoista
  4. Onnea perheenlisäyksen johdosta! Söpö on.

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikille kommenteista! Mukava huomata että täällä vielä joku käy, vaikka on ollut niin pitkä tauko..

    NorppaStiina, noissakin oli tosi kamala se alkuperäinen kangas, mutta kun oli niin halpa, tuli ostettua.. Vaikka eihän sitä halvalla yleensä mitään hyvää saakkaan..

    Hanna, ei ole koira Limingasta vaan Paimiosta. Aikamoinen kokoero teidän koirilla :)

    VastaaPoista
  6. Onnea uudesta vauvasta siis koiravauvasta aivan sulonen :)! Tosi ihanat rattaiden päällinen!

    VastaaPoista
  7. Onnea uudesta perheenjäsenestä :)

    VastaaPoista
  8. Ihana, ihana pieni tassulainen teillä!

    VastaaPoista
  9. Voi itku näitä bloggerin juttuja! Miulla on menny ihan ohi tää siun päivitys, vaikka pitäisi miun suosikkilistaan päivittyä aina kun päivitys on tullu. Mutta, parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

    ONNEA karvaisesta vauvasta <3 Onpa todella suloinen!! Meillekin on tulossa perheenlisäystä, kaksin kappalein, karvaisia nekin, mutta vieläkin pienempiä, kait. Noin kaksikiloisia kait enimmillään aikuisena, eli marsuja.

    Hienot rataskankaat on! Miun on ollu tarkoitus tehä Onnin köykäsimpiin rattaisiin uudet kankaat, vaan liekö jää tekemättä ne(kin). Toisaalta edellisetkin on ihan ehjät.

    VastaaPoista
  10. Suloinen karvakorva!

    Blogissani on sinulle tunnustus :)

    VastaaPoista
  11. Heippa! Löysin ihanan blogisi ja kirjauduin, että löydän uudelleen tänne. Tervetuloa myös romulyyli-blogiin, toivottaa riitta sinikka.

    VastaaPoista
  12. satunnainen matkailija3. elokuuta 2011 klo 15.30

    Ompa suloinen koiravesseli. Meillä on samaa rotua ja sama väritys, ikää vaan 13 v. On tosi sympaattinen ja perheeseen leimautuva rotu.

    VastaaPoista
  13. Hi. I have joined your lovely blog to my bloglist. Thanks for sharing all your fine projects with us all! :)

    VastaaPoista