sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Supikarhu

Hassu supikarhulakki tuli ommeltua harjoitustyönä. Uutta konetta siis olen opetellut käyttämään. Aika erilainen se tosiaan on, ja ei vielä ihan rutiinilla kaikki toiminnot suju.. Vanha aplikointipaininjalkakaan ei siihen sopinut, joten tämä on aplikoitu nyt ihan peruspaininjalalla. Olikin aika vaikeaa, kun olen niin tottunut siihen avonaiseen..


Taakse laitoin raidallisen hännän. Oli tarkoitus laittaa se alunperin ylemmäs, mutta olisi ollut liian samassa linjassa korvien kanssa.



Tässä vielä pelkkä lakki. Lakin kaava on oma, ja olen jonkun lakin jo aimmin tällä samalla kaavalla tehnyt. Päälikangas ja vuori on molemmat velouria.
Vielä takaa. Mitä valmiimmaksi lakki tuli, sitä enemmän alkoi tuntumaan, että olen tälläisen jossain nähnyt. Eli jos nyt olen blagioinnut jonkun lakin, niin ilmeisesti idea on ollut hyvä, kun on jäänyt jonnekkin alitajuntaan pyörimään.. :) Välillä olenkin miettinyt, mistä kaikki ideat saa alkunsa..

Ompelin toisen lakin uusimman Ottobren kaavoilla, mutta en saanut inspiraatiota sen kuvaamiseen.. Muutenkin kangaskaappi pursuaa kivoja kuoseja, mutta plaah.. Jotenkaan ei mikään niistä nyt inspiroi tarpeeksi. Tarvetta olisi lämpimille paidoille ja pipoille, mutta mukava olisi jo ommella jotain keväistä..

15 kommenttia:

  1. Tosi hieno lakki!. Itsekin juuri mietin, että mistä kaikki ideat tulevat. Oma motiivini pohdinnalle oli se, että juuri nyt minulla ei ole mitään käsityötä meneillään. Kääk, kauheita vierotusoireita... Mutta ei niitä ideoita voi mistään pakottaakaan. Ja jos tulee idea, niin sitten pitäisi olla materiaalitkin. Itse asiassa materiaali usein aiheuttaa inspiraation.

    VastaaPoista
  2. Ihana pipo :)


    Tokihan ne ideat jostain tulee, hankala on pyörää keksiä uudelleen. Tällaista en kuitenkaan ole aiemmin nähnyt, vain niitä virkattuja versioita. Ja nekin erilaisia, vaikkakin ajatus sama.

    VastaaPoista
  3. Siis aivan ihana! ♥ Meillä poitsu tykkää majavista, sille vois kehitellä majavan hännän, en vaan tykkää ruskeesta :D

    VastaaPoista
  4. Sanoppa muuta, välillä tulee sellainen olo, että olikohan tämä mun ompelus jo jossain blogissa vai untako näin :D Ihana lakki, sinullakin on aina jotain uutta ideaa ihanaa kun olet taas palannut bloggaamaan!

    VastaaPoista
  5. En ole moiseen törmännyt. Kerrassan ihana!!!!

    VastaaPoista
  6. Voi jestas miten hieno! Tosi hauska idea! Ja en ole miekään missään tuommosta ennen nähny :)

    VastaaPoista
  7. Ihan todella mahtava idea ja toteutus!

    VastaaPoista
  8. Ihana idea ja hieno toteutus! Eipä ole minulle tullut moista ennen vastaan...

    VastaaPoista
  9. Kiitos hurjasti kommenteista :)

    Virveli, se onkin hyvä keino, jos ei mitään keksi. Kankaita katsellessa yleensä jotain tulee mieleen..

    Petra, majavasta tulisi varmaan hauska!

    PikkuHoo, mukava kuulla :)

    VastaaPoista
  10. Onpas ihana!!!!
    Häntä on kyl kiva lisä :)

    VastaaPoista