sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Lappuhaalarit versio 2



Innostuin vielä vääntämään tuota kaavaa ja tuli tehtyä toisetkin haalarit. Näistä tykkään, tuli ihan kivat. Vähän ne ehkä on enemmän tuollaiset kyläilyhousut, kun nämäkin on joustamatonta vakosamettia. Taskut on edellisistä haalareista jäänyttä kangasta ja vinonauhaa reunoissa. Taakse aplikoin leppäkertun, joka tuli ajatuksissa leikeltyä tilkuista. Meinasin sen laittaa etulappuun, mutta olisi ollut "tapahtumaa" etupuolella vähän liikaa, kun taskut on kuitenkin aika hallitsevat.


Haalarit on kokonaan vuoritettu, yläosassa vakosamettia ja lahkeissa trikoo. Noilla tarkenee vähän kylmemmälläkin ilmalla. Takaa jätin kuminauhan kokonaan pois, ja ei se hullumpi noinkaan ole. Hiukan reunoihin jäi väljyyttä, olisi voinutkin kuminauhaa laittaa sivuille pienet pätkät. Ja olkaimissa voisi olla vaikka 10cm osuus joustavaa.. Ehkä seuraaviin sitten.. Taidan kyllä välillä siirtyä muihin ompeluksiin :) Joulujuttujakin pitäisi alkaa suunnitelella..


Paita on Nanson trikoota Eurokankaasta ja Ottobren paidan kaavoilla muuten paitsi tuon päänten leikkelin ilman kaavoja. Se olikin aika kiva, helppo tehdä ja kiva pukea. Näyttääkin vielä ihan hauskalta. Harmi vain, että en huomannut kaava mittailla, se on kokoa 80 cm ja on aivan liian suuri (kuten kuvistakin huomaa). No eipä jää heti pieneksi :)


keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Lappuhaalarit

Lappuhaalarit vuosimallia 70 jotain.. No ei ihan mutta melkein. Minulta kyseltiin haalarin kaavoja, ja tuli mieleen yhdet kaavat jotka oli piirrelty 70-luvun haalareista. Ompelin kokeeksi yhdet sillä kaavalla, mutta en ihan hirveästi niistä tykännyt, joten ajattelin piirrellä omat. Yksi ilta melkein vierähtikin noita kaavoja viilatessa.. Ihan täydellinen se ei vieläkään ole, mutta hyvä kuitenkin näin aloittelijan vinkkelistä ainakin :) Otin näihin mallia omista vanhoista haalareista, jotka oli ehkä kokoa 90 -100 cm (mummini ommellut joskus 70-luvulla) Etuosa haalareista onkin hyvin samannäköinen kuin niissä oli, paitsi olkaimen kiinnitys oli renkailla. Takaosan piirsin erilailla, koska en pitänyt olkaimien kiinnityksestä.

Haalarit on ohutta ja joustamatonta (finecord) vakosamettia. Ihanemmat vielä olisi saanut jos olisi löytynyt joustavaa, mutta aika kivat noistakin tuli. Sopiikin mukavasti tuon Tutan norsubodyn kanssa :) Body on kokoa 80 cm ja hihat ylettyy sormenpäihin, taitaa mahtua vielä pitkään :)

Tässä vielä pelkät haalarit. Jos teen näitä lisää, niin seuraaviin pitää parannella mallia niin, että etulappu on aavistuksen matalampi ja kapeampi, ainakin näin pieneen kokoon. Harmittaa kun leikatessa lisäsin hieman korkeutta, kaava siis on varmaan siltäosin ihan ok.. Ja olkaimien takaosan kiinnitystä voisi hiukan kaventaa ja korottaa tuota sivuosaa sentillä parilla.. Jos olisi joustavaa kangasta voisi myös vähän lahkeita kaventaa.. Sitten se olisikin varmaan hyvä :D
Tuota kuminauhaa mietin pitkään ja purinkin kolmeen kertaan ennen kuin haalarit istui nätisti. Olisin ehkä halunnut lyhemmän siitä, mutta kun kangas ei jousta, niin eihän noita voi ihan hirmu kapeiksikaan ommella ja ilman pidempää kuminauhaa jää sivulta löysäksi.. Täytyy vielä sanoa että tuo vetoketju on tosi kiva kun nappeja ei pukiessa tarvitse aukoa!

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Tähtipaita

Suloisen pehmeää ja paksua joustofroteeta suklaaturkoosin värisenä! Tästä tuli pojalle kiva raitapaita koristeena aplikoitu tähti. Tähti on tummanruskeaa velouria. Kangas on tilattu Pikkuvillasta (on muuten nopeat toimitukset). Paita on Ottobren kaavoilla ommeltu ja ensi kertaa kokeilin tehdä noita tereitä (vai mitä nuo nyt virallisesti ovat?) Ehkä ei ollut paras kangas harjoitteluun, kun jo pelkästään noiden raitojenkin kanssa menee välillä hermot.. Inhoan ommella raitakankaita, kun mitä enemmän yritän niitä kohdistaa sen huonommin ne tuntuu asettuvan kohdakkain.. On nuo raidalliset kuitenkin ihan pirteitä kankaita ja aina niitä näköjään tulee haalittua..

Kertokaapas viisaammat miten leveää tuon tereen oikeasti pitäisi olla. Minä ompelin tuon resorista, mutta olen jossain nähnyt ihan trikoostakin tehtyjä. Mites te muut olette noita tehneet?

lauantai 21. marraskuuta 2009

Hupparia ja potkaria..

Huppari tuli taas ommeltua, ihan siksi kun leikkelin pilvikankaasta viimeksi hupun, joka sitten ei sopinutkaan. Eikä ihanaa kangasta raskinut tuhlata hupun vertaa, joten tälläinen syntyi tälläkertaa. Huppari on kokonaan vuoritettu Myllymuksujen pehmoisella ruskealla bambujoustofroteella. Pilvitrikoo oli siis Ikasyrilta ja housujen joustofrotee (paksua laatua) alkujaan Eurokankaasta ja itse värjätty ruskeaksi.

Hupparissa ei oikeastaan ole paljon muuta eroa (omalla kaavalla) tekemääni KittyKitty huppariin paitsi resorit hihansuissa. Pitikin pari kertaa miettiä miten ne oikein ommellaan, kun oli se vuorikin.. Housuja mietin pitkään laitanko tuota pilvikangasta "valekäänteiksi" vaiko en.. No lopulta sitten laitoin, vaikka tietenkin sitten rajoittaa hiukan sitä, minkä vaatteiden kanssa tulee pidettyä. Huppariasusta tein kokoa suuremman jotta mahtuisi vielä keväälläkin (vaikka ulkoillessa). Meillä kun alkaa olemaan nyt sopivankokoista vaatetta kohta enemmän kun ehtii käyttää :D Pitänee siis ennakoida vähän tulevaakin.. Kuvassa huppari on paksun paidan päälle puettu, (siksi näyttääkin vähän tönköltä) joten luulisi vielä mahtuvan keväälläkin.


Näistä tuli ihania! Muokkasin sitä edellistä potkarien kaavaa kapeammaksi vähän joka puolelta, myös jalkateristä joita samalla vähän pidensin. Kangas on samaa bambujoustofroteeta kuin hupparissakin mangonkeltaisena ja ruskeana. Tarkoitus oli siis saada sukkahousutyylisiä potkareita, jotka istuu kestovaipan kanssa.. Nämä on niin pehmoisiakin, että luulisi olevan mukavammat jalassakin kuin sukkahousut :) Kuvat on nyt kyllä aika ankeita, valo ei riitä mihinkään ja salamalla onnistun saamaan ylivalottuneita kuvia..



tiistai 17. marraskuuta 2009

Pienelle päivänsäteelle


Kelta-ruskea linja jatkuu.. Taidan olla energian tarpeessa tai jotain, kun tekee mieli näitä keltaisia vaan ommella.. Tällä kertaa huppari aurinkoisella etutaskulla ruskeasta ja mangon värisestä velourista. Tästä ei tosin tullut aivan sellainen kuin alkujaan piti. Olin ajatellut hupun vuoreksi oranssinkeltaista pilvikangasta, muttei se sopinutkaan kovin hyvin tuon keltaisen kaveriksi. Päädyin sitten laittamaan ihan Nanson keltavalkoista trikoota huppuun. Mutta omasta mielestä hauska idea pilvistä ja auringosta kariutui sen tien.. Ihan kiva tuosta noinkin tuli, mutta harmittaa silti kun leikkasin jo sen pilvikankaan, pitää siis varmaan siitäkin huppari ommella, kun ei millään raskisi hukkaankaan heittää..

Aurinko on siis tasku samalla ja aplikoitu huppariin. Sekään ei ihan putkeen mennyt kun tein hiukan liian ison ja jouduin pienentämään joten mittasuhteet taskuissa ei ole enää niin hyvät kuin oli.. Tämä on taas NIITÄ ompeluksia kun kaikki hangoittelee vastaan. Hupun päätin ommella eritavalla kuin yleensä, kun en halua että niskaan jää saumoja näkyviin. Jotenkin jouduin ompelemaan tuon niin että koko huppari oli yhdessä mytyssä hupussa ja lopuksi kääntöaukon ompelin käsin kiinni oikealta puolelta.. Ehkäpä ensikerralla teen kuten ennenkin..

Hupparin alkuperäinen kaava on Ottobre 4 / 2009, eli sama kuin tässä. Tähän huppariin hiukan huppua muokattu ja vuori ainoastaan hupussa, ei siis kääntömallinen. Housut on omalla kaavalla, tälläiset tein jo aiemminkin (samat kuin ed. linkissä) ja on ollut tosi hyvät joten pitipä tehdä toisetkin. Näissä nyt vain resorit myös lahkeessa. Sopivat hyvin kaveriksi kestovaipan kanssa, kun yläosassa on tarpeeksi korkeutta ja leveyttä. Kuvassa huppari ja housut ei ole kyllä edukseen päällä, kun ensin kierittiin sohvalla, ja vaatteetkin hiukan kierossa, mutta oli muuten niin hauska kuva, ettei se kai niin haittaa :)

sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Pilviä


5-vuotiaan mielestä tämä on suklaapilvipaita, olkoon sitten niin.. Ihan kuitenkin tälläinen perussetti, paita ja collegehousut. Ihana pilvikangas on Ikasyriltä. En ole rohjennut ulkomailta kankaita tilailla, ja nyt kun näitä saa suomesta, olihan niitä meillekkin saatava :) Kangas on mielestäni sopivan paksua trikoota lastenvaatteisiin ja vaikutti laadukkaalta. Toivottavasti kestää myös pesuja, ettei haalistu..

Paidan kaava on Ottobre 4 / 2008 lehdestä ja housut omalla kaavalla Eurokankaan tummanruskeasta collegekankaasta. Pari pilveä tipahti housuihinkin, kyselin laitetaanko taskut vai pilviä ja pilviä haluttiin.. Paitaan olisin halunnut laittaa värikkäät resorit, mutta sain sitten hillittyä itseni ja pitäydyin turvallisessa tummanruskeassa. Sopii sitten paremmin monenväristen vaatteiden kanssa.. Paita on kokoa 110 /116 cm ja juuri puolenmetrin kankaan korkeus tuohon riitti. Housut on myös samaa kokoluokkaa.

Kiitos kaikille lukijoilleni mukavista kommenteistanne viimeaikaisiin postauksiin, niitä on ollut ilo lueskella!! Edelleenkin kommentteja saa jättää, luen myös vanhempiin postauksiin tulleet kommentit. Paljon on näköjään lukijoitakin tänne ilmaantunut :)

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Hassut huivit ja joustispotkarit

Kaulaliinat molemmille tenaville :) Tytölle pupuhuivi ja pojalle(kissafanille) kissa. Nämä saattavat päätyä vaikka joulupakettiin. Huivien ohje ja kaavat löytyvät kirjasta Aranzi Aronzo "Söpöä". Kirjassa on muuten monta muutakin hauskaa ohjetta, ja aplikaatiomalleja. Kirja suorastaan tipahti eteeni kirjastossa :)

Pupuhuivi on Myllymuksujen Babyfleeceä ja kissahuivi ihan tavallista. Aplikaatiot velouria, paitsi kissan silmät ja viikset huopakangasta. Valkoisen huivin pituus on hiukan reilu metri, ja mustan noin 140 cm. Musta sopisi omaankin kaulaan, oli ihan hauskan näköinen :) Näihin sai sopivasti noita suikaleita käytettyä, mistä muuten ei oikein mitään saa enää ommeltua. Materiaaliksi sopisi hyvin myös velour, muttei sattunut olemaan itsellä sopivaa palaa, enkä isosta raskinut leikellä..


Meillä on hiukan vajetta sukkahousuvarastossa edelleen, vaikka jo monet olen ostanut. Sukkahousut muuten on kauhean kalliitakin.. Niin ajattelin tehdä joustofroteiset puolipotkarit. Näistä tulikin aikas ihanat, vaikka itse sanonkin :) Siis mukavan paksut! Nyt voidaan käyttää vaikka liivimekkoja kotonakin, kun teen parit näitä lisää. Meillä ei tuolla lattialla pelkillä sukkahousuilla meinaan tarkene. (Asutaan siis vanhassa hirsitalossa, ja lattiat on talvella melko kylmät) Samoin legginsit on huono vaihtoehto, kun sukat revitään aina jalasta ja sitten niitä saa etsiä koko ajan.. Pakkasella noita voi käyttää sitten vaikka housujen alla.

Joustofrotee on nyt sitä "tipunkeltaista", ei kovin kaunis väri mielestäni, mutta menee nyt noissa kokeilupöksyissä. Aplikoin vielä jalkaterään kukat, niin ei ole sitten NIIN tylsät. Kaavat on itsepiirretyt, hiukan yläosaa koitin tehdä "Nunnuhousujen" tyyliin. Jalkateriin otin mallia jostain vanhoista vielä sopivista potkareista. Tein joskus kaksinkertaisesta merinovillainterlockista vähän vastaavat villavaippahousut. Seuraaviin pitää yläosaa ja lahjetta kaventaa, samoin jalkaterässä voisi olla hiukan kasvunvaraa enemmän.

maanantai 9. marraskuuta 2009

Liivimekko

Ajattelin kokeilla liivimekon ompelua vetoketjulla. Kangas on Eurokankaan joustofroteeta ja resori on mangonkeltainen Myllymuksuilta. Tuli nyt kuitenkin tehtyä tuollaiset taskut, vaikka taisin jokin aika sitten olla sitä mieltä, etten tee enää.. Pähkäilin noiden taskujen kanssa, kun en sitten millään osannut päättää millaiset tekisin. Jossain vaiheessa kukkienkin piti olla valkoiset, mutta tuollainen siitä loppuen lopuksi tuli. En tiedä onko jo liikaakin keltaista? Vähän on ehkä levottoman näköinen ainakin omasta mielestä. Kukat on velouria ja aplikoitu taskuihin. Mekko on vielä hiukan reilun kokoinen, mutta mahtuuhan sitten pidempään..

Ruskean joustofroteen tarina on melkeinpä surkuhupaisa.. Piti oiken naapurikaupunkiin reissata, että pääsi Eurokankaaseen. Sieltä ei muuten oikeen mitään kivaa löytynyt kuin ihanaa, paksua, ORANSSIA joustista melko iso pala. Minäpä pesin sen ruskean collegekankaan kanssa (todella fiksua), ja yllätys ei ollut kovin positiivinen, kun kangas oli värjäytynyt (yök) sinapinruskeaksi. Pesin uudestaan kaikilla mahdollisilla tahranpoistoaineilla höystettynä, mutta miksipä se olisi muuttunut.

Ajattelin että värjään kankaan tummemaksi. Löysin väriä ostaessa sellaista värjäytymien poistoon tarkoitettua jauhetta. Leikkasin kankaan kahteen osaan, ja toisen palan laitoin tähän värinpoistoon. Kummaa ainetta, haisi kamalalle, ja kun muutaman tunnin päästä katselin ämpäriin, niin kas kummaa, vesi oli ihan kirkasta mutta kankaasta oli tullut tipunkeltainen :D Eipä se kovin paljon parempi ole kuin tuo sinapinvärinenkään. Toisen palan värjäsin ruskeaksi, mutta kun en uskaltanut pesukonetta tahria niin värjäsin ämpärissä, ja tietenkin unohdin kastella kankaan. Seurauksena kankaassa paikoitellen sellaisia sinertäviä kohtia.. (Huokaus.) No sai siitä nyt ainakin yhden liivimekon.


Olen jo pidempään koittanut löytää poikien pitkien kalsareiden kaavaa, kun ei löytynyt niin nämä on tehty ottamalla mallia suht sopivista pitkiksistä. Päätin etten muuta ompele ennen kuin saan nämä tehtyä.. Pari päivää sai inspiraatiota odotella. Meillä kun kaikki on jäänyt liian pieniksi, eikä niitä muutenkaan haluta päälle laittaa. Toivottavasti nuo kelpaavat..

Nuo norsukuvioiset on singletrikoota, eli aika ohutta, mutta voihan noita käyttää vaikka yöhousuina. Muut on paksumpaa trikoota. Nuo kahdet punaiset on vielä jotain paksumpaa laatua. Kaikki on kokoa 116 cm. Näihin oli hyvä tuhota noita trikoita, mille on ollut muuten vähän vaikeampi löytää käyttöä..

tiistai 3. marraskuuta 2009

Ihan pöllö lakki ja tunnustus

Tämä oli tälläinen kokeilulakki ja varsin pöllö siitä tulikin.. Päälipinta on fleeseä joka jäi yli tuosta ulkoilupuvun vuoresta. Lakin vuorena on tummanruskea velour ja aplikoinnissa käytetty micro- ja tavallista fleeseä sekä velouria. Korvien kohdalla sellaiset ympyrät pul kangasta, eipähän ainakaan tuule korviin. Lakkiin ei ollut mitään kaavaa, vaan otin mallia aiemmin tekemästäni trikoolakista. Tuo fleesekin loppui kesken kaiken ja jouduin laittamaan kaksi saumaa lakin alimmaiseen takaosaan. Pöllökuvasta tuli mielestäni ihan hauska, vaikkei se ehkä ole kyllä kovin tyttömäinen, eikä sovi edes noihin haalareihin.. Kaiken lisäksi lakista tuli niin sopiva, ettei taida kauaa edes mahtua.. Mutta tulipahan tehtyä. Seuraavasta sitten parempi :) toivottavasti..


Kuva on lakin ensimmäisestä sovituksesta, eikä ole vielä niskasauma ommeltu tässä vaiheessa. Pienensin kuvan ottamisen jälkeen hiukan tuota osaa joka on otsalla ja poskilla sekä niskasta hieman madalsin. Lakista tuli siis hiukan paremmin istuva kuin tuossa kuvassa. Eipä sitten enää tullut kuvailtua, niin laitoin tuon.



Sain Hipsulta lastenvaatteita esitteleviin blogeihin jaettavan tunnustuksen. Tämä oli kyllä iloinen yllätys! Kiitokset siis Hipsulle :)
Minä voisin antaa tämän vaikka kenelle, kun toinen toistaan ihanampia blogeja tulee seurailtua.

Tunnustus lähtee:
Selia by Riikalle : Ihania lastenvaatteita.
RuttuNutulle : Suloisia lastenvaatteita, ihania ideoita kauniisti toteutettuna ja esiteltynä.
Mikunlokiin : Kivoja lastenvaatteita ja elämänläheisiä juttuja.


sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Perhostunika ja vähän muutakin


Pinkin värisestä trikoosta ompelin tunikan, johon painoin Folk Art Fabricin väreillä tuon perhosen. Perhoseen on käytetty kahta sabluunaa. Perhosen ääriviivat on alkujaan piirretty Anni Wahlqvistin maalauksesta otetun valokuvan perusteella. (Toivottavasti muistin nimen oikein) Tähän kokeilin metallihohtoväriä, sillä saikin perhoseen kivan efektin, varsinkin kun valo vielä heijastuu hienosti tuosta väristä..

Tunikamekko on ommeltu omilla kaavoilla, taitaa ensialkuun olla meille mekkomittainen, on senverran pituutta. Helmaan sattui löytymään väreihin sopivaa koristenauhaakin noista omista aarteista.


Alla vielä lähikuvaa perhosesta. Tämä kuva oli nopea tehdä, eikä värejäkään tarvinnut montaa sekoittaa.



Vielä trikoopaita Kangastukun pallollisesta trikoosta. Paita on samalla Ottobren kaavalla kuin nuo aiemmatkin raglanhihaiset paidat. Nappilista vain lisätty tuohon raglansaumaan.




Yhdet legginsit perhoskuvilla varustetusta trikoosta. Näitä nyt voisi vaikka tuon tunikankin kanssa käyttää, tosin meillä on samalla kaavalla tehdyt lilan väriset, ne taitaa sopia paremmin. Keltaiset on Ottobren Nunnu trikoohousut. Vihdoinkin sain noi aikaiseksi, on ollut suunnitelmissa pidempään.. Kaava on lehdestä 1 /2009.